Kotivinkki

Äidin kanssa loppuun asti – Minna muutti muistisairaan äitinsä luo: ”Aiemmin hän passasi, nyt se on minun tehtäväni”


Minna Lehikoinen muutti muistisairaan äitinsä Mirjam Lehikoisen luokse, ja teki sen kiitollisuudesta. Mukaan hän otti muuttaessaan vain vaatteensa, läppärinsä ja hammasharjansa.
Kuvat Kirsi Tuura

Kuolema tuli yllättäen. Minna Lehikoisen isä sai sydänkohtauksen joulukuussa 2014 ja menehtyi viikkoa myöhemmin. Hän oli pitänyt huolta Minnan muistisairaasta äidistä.

– Isän viimeisiä huolia oli, miten äiti nyt pärjää. Vakuutin hänelle, että me lapset pidämme äidistä huolen, Minna kertoo.

Minnan äiti Mirjam Lehikoinen toivoi, että saisi jäädä asumaan kotiinsa. Pian kävi selväksi, että hän ei pärjää yksin pelkän kotihoidon avun turvin.

Kun Minnan vanha koira kuoli keväällä 2015, kaikki oli yhtäkkiä Minnalle selvää. Hän halusi muuttaa äitinsä luokse huolehtimaan tästä. Hän luopui asunnostaan Helsingissä ja muutti Riihimäelle äitinsä luo.

– Mukanani olivat käytännössä vaatteet, läppäri ja hammasharja. Muu irtaimistoni on vuokratussa kaupunkivarastossa.

Minna nousee arkisin puoli viideltä. ”Syön puuron, juon kahvin ja luen Hesarin. Olen halunnut säästää aamuhetken sellaisena. En ole halunnut luopua ihan kaikesta.”
Minna on koulutukseltaan sairaanhoitaja. ”Olen vain pieni osanen suuressa verkostossa, joka äidistä huolehtii.”
Aiemmin äiti oli se, joka passasi. Nyt se olikin minun tehtäväni.
Turvakameran avulla Minna näkee, että äidillä on kaikki kunnossa. Äiti on yleensä enintään tunnin yksin kotona.

Aluksi saman katon alle asettuminen oman äidin kanssa vuosikymmenten tauon jälkeen tuntui vähän hassulta.

– Roolit olivat kääntyneet toisin päin. Aiemmin äiti oli se, joka passasi. Nyt se olikin minun tehtäväni.

Ensimmäiset kolme vuotta yhteiseloa olivat tasaista ja hauskaa aikaa.

– Äiti on huumorintajuinen, ja tilannekomiikka on hänen lajinsa. Eniten äitiä nauratti, jos minä joskus unohdin, mitä olin mennyt toisesta huoneesta hakemaan.

Mirjam kävi arkisin muistisairaiden päivätoiminnassa, kun Minna oli töissä. Kotona hän autteli Minnaa ripustamalla pyykkiä tai järjestämällä aterimia lokerikkoon. Yhdessä he katselivat valokuvia ja muistelivat menneitä.

Viime syksynä nyt 91-vuotias Mirjam sairasti keuhkokuumeen. Sen jälkeen jaksaminen on ollut heikompaa. Nykyään Minna ja Mirjam lähinnä juttelevat tai katselevat televisiosta konsertteja tai oopperoita.

– Toisaalta äiti saa ajan kulumaan itsekseenkin lukemalla, telkkarin kanssa tai ulos katsellen. Äidille ei ole koskaan tarvinnut hirveästi pitää seuraa.

Televisiossa pyörii usein jokin ooppera, baletti tai konsertti.
Minnan äiti ja isä ensimmäisenä yhteisenä kesänään.
Äidin luo muuton jälkeen Minna on tavannut vähemmän ystäviään, mutta hän pitää heihin yhteyttä puhelimitse tai sosiaalisen median välityksellä.

Minna käy töissä Helsingissä. Työpäivien aikana kotihoito ja Minnan lähettyvillä asuva sisko huolehtivat Mirjamista. Kun Minna viiden–kuuden aikaan palaa kotiin, on heti ruokailun ja iltahoitojen aika. Joka yö Minna herää kerran tai kaksi korjaamaan äidin asentoa.

– On älyttömän tärkeää, että minulla on päivätyö. Se irrottaa hyvin tästä kaikesta.

Alkuaikoina Minna kaipasi omaa rauhaa ja hiljaisuutta, mutta enää ei niinkään. Sen sijaan oma aika on tärkeää. Viime syksystä alkaen Minna on saanut yhden iltavapaan viikossa. Silloin hän käy kansalaisopiston kielikurssilla.

– Aiemmin tuntui, että olen ihan kiinni kotona, mutta vapaailta on tehnyt tunteen, että omaa aikaa on mahdollista ottaa. Nyt minun on tullut lähdettyä muuallekin. Käyn uimahallissa ja kirkossa.

Minna ja Mirjam selailevat leikekirjaa, johon Mirjam on koonnut arvostelut kaikista käymistään konsertti-, teatteri- ja oopperaesityksistä.
Mirjam kävi aikoinaan paljon oopperassa. Hän on säästänyt käsiohjelmia ja selailee niitä mielellään.

Kotiin on asennettu turvakamera. Poissa ollessaan Minna näkee puhelimestaan, miten äiti pärjää. Tuntia pidemmäksi ajaksi hän ei yleensä jätä Mirjamia yksin. Minna ja häntä auttamassa käyvä sisko aikovat hoitaa äidin loppuun asti kotona.

– Jos joskus tulee tilanne, että äidin on parempi olla jossain muualla, hoidamme häntä sitten siellä.

Ratkaisuaan Minna ei ole katunut hetkeäkään.

– En muuttanut tänne velvollisuudentunteesta vaan kiitollisuudesta. Meidän perheessämme on aina ollut paljon välittämistä ja rakkautta. Siitä tässä eniten on kysymys.

Yksi Mirjamin lempipuuhista on istua keittiön ikkunan edessä ja katsella pihalla liikkuvia oravia ja harakoita. Hän on kiitollinen siitä, että Minna asuu hänen luonaan.
Julkaistu: 7.5.2019