Niina ja tytär joutuivat muuttamaan, koska vuokra oli 90 euroa liian korkea: ”Kaipaan huonetta, jonka oven voisi painaa kiinni”
Asumistuen uusi vuokrakatto pakotti Niinan muuttamaan pois kaksiosta, jonka oli tarkoitus olla hänen ja teini-ikäisen tyttären pitkäaikainen koti. Niina kertoo, miltä tuntui muuttaa pienempään ja luopua vanhasta asunnosta.
Niina Lukinmaa, 50, Lahti:
Tytär kommentoi kerran, että ei mielellään tuo kavereita kaksioomme, kun meillä on niin vähän tilaa. Kaveriporukka joutuu kököttämään tytön huoneessa, koska minä olen heti oven toisella puolella. Itsekin kaipaisin joskus omaa huonetta, jonka oven voisi painaa kiinni. Kaipaan myös erillistä keittiötä, jotta lähes koko koti ei olisi yhtä samaa tilaa.
Olen nukkunut jo vuosia olohuoneessa, jotta tyttäreni saisi oman huoneen. Vuonna 2022 muutimme 56 neliön kaksioon, jonka oli tarkoitus olla pitkäaikainen koti. Siinä oli iso olohuone ja erillinen keittiö. Tyttäreni sai oman huoneen ja minulla oli soppi olohuoneen nurkassa. Viihdyimme hyvin.
Olen työkyvytön pitkäaikaistyötön. Tuloni koostuvat erilaisista tuista, jotka kattavat esimerkiksi asumisen kulut. Viime kesänä sain Kelalta kirjeen, että vuokramme on uuden vuokrakaton mukaan noin 90 euroa liian korkea. Sain kehotuksen etsiä halvempaa asuntoa.
Surin edesmenneen äitini perintöesineitä, jotka eivät mahtuneet uuteen kotiin. Niitä läpikäydessä itku tuli monta kertaa, koska tuntui, että osa äidistä katosi.
Olin seurannut uutisia hallituksen leikkauksista jo aiemmin ja miettinyt huolestuneena, miten ne vaikuttaisivat meihin. Kun sain viestin, olin pitkällä sairauslomalla murtuneen olkapään vuoksi ja kuntoutukseni oli kesken. Lapsikin oli haluton muuttamaan asunnosta, johon olimme niin hyvin kotiutuneet.
Kela antoi meille kolme kuukautta aikaa ennen kuin tukea leikattaisiin. He myös velvoittivat hakemaan tiettyä määrää asuntoja. Minulle oli tärkeää pysyä Lahdessa tyttären koulun vuoksi, ja halusin myös asua lähellä palveluja, koska meillä ei ole autoa. Kriteereihin sopivaa kotia ei meinannut löytyä.
Loppuvuodesta sain toisen huonon uutisen: taloyhtiö nostaisi vuokraamme. Tajusin, että tilanne alkoi olla tiukka. Lopulta saimme tarjouksen 45 neliön kaksiosta. Suhtauduin epäilevästi mutta parempia vaihtoehtoja ei ollut.
Muuton yhteydessä jouduimme karsimaan paljon tavaraa. Eniten harmitti luopua valtavasta divaanisohvasta. Tilanpuutteen vuoksi luovuin myös esimerkiksi lukemattomista astioista, tiskikoneesta ja kaapistoista. Surin edesmenneen äidin perintöesineitä, jotka eivät mahtuneet uuteen kotiin. Niitä läpikäydessä itku tuli monta kertaa, koska tuntui, että osa äidistä katosi. Onneksi naapurini otti tavaroita itselleen ja lupasi palauttaa, jos joskus haluaisin.
Lasten tekemistä piirustuksia ja askarteluja en sen sijaan raaskinut heittää pois, vaikka niitä on hirveät määrät. Ne ovat aarteitani, ihania muistoja.
Tykkään sisustaa ja mietin jatkuvasti, miten asunnosta saisi kodikkaamman. Pienikin juttu, kuten koristetyynynpäällinen, piristää. Työttömänä vietän suht paljon aikaa kotona ja seinät alkavat usein kaatua päälle, joten minun tekee säännöllisesti mieli vaihtaa huonekalujen järjestystä tai keksiä muuta uutta. Toisaalta huomaan, että pienen poissaolon jälkeen koti tuntuukin taas ihan kivalta.
On pienissä neliöissä hyviäkin puolia. Koti vaatii vähemmän siivoamista. Tavaramäärä on pakko pitää suht pienenä, koska ahtaus aiheuttaa sekamelskan päähäni. Kun tytär aikanaan muuttaa muualle, minulle jää mukavasti tilaa.
Minulla on kaksi asumisen haavetta: joko punainen tupa ja perunamaa tai melko moderni omakotitalo. Tiedän, etten ainakaan nyt voisi toteuttaa kumpaakaan ilman lottovoittoa, mutta ehkä vielä jonain päivänä omistan ainakin oman mökin.
Miten saat pienen kodin eteisen toimivaksi?
”Viemme kaikki turhat takit ja kengät kierrätykseen. Tytär on myös tienannut taskurahaa myymällä omia ulkovaatteitaan Vintedissä. Sesongin ulkopuoliset vaatteet ovat vaatehuoneessa. Käytössämme on Ikean pieneen tilaan sopivat muoviset Trones-säilytyskaapit, jotka ovat erittäin käytännölliset.”
