"Missä on kaikki vihreä?" – kolumnisti Adrian Evans toivoisi näkevänsä enemmän kasveja suomalaisten uudisrakennusten katoilla ja parvekkeilla
Viherpihan kolumnisti pohtii, voisiko suomalaisissa rakennuksissa nähdä enemmän puita, perennoja ja muita kasveja. Biofiilinen, luonnon elementtejä hyödyntävä suunnittelu valtaa jo altaa monessa Euroopan maassa.
Viimeisen vuoden aikana kotikaupunkini horisonttia ovat hallinneet nostokurjet, jotka äänettömästi nostavat ja siirtävät betonielementtejä, metallisia julkisivuja ja tummasävyisiä ikkunoita. Uusia rakennuksia on noussut kuin kiiltäviä hirviöitä, jalat upotettuina läpäisemättömään asvalttiin tai kiveykseen. Missä on kaikki vihreä? Eurooppalaisten kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien parissa biofiilinen suunnittelu kattopuutarhoineen, hulevesien keruujärjestelmineen ja vihersisustuksineen valtaa alaa. Miksei myös täällä?
Biofiilistä suunnittelua ohjaa italialaissyntyisen psykologin Eleonora Gullonen määrittelemä hypoteesi, jonka mukaan meillä ihmisillä on synnynnäinen tarve olla yhteydessä luontoon ja luonnon eliöihin, sillä ne ovat evoluution saatossa auttaneet meitä selviytymään ja saamaan merkitystä elämällemme. Tämä psykologinen tausta-ajatus on minusta äärimmäisen kiehtova, sillä se auttaa suunnittelijaa ymmärtämään maiseman, rakennuksen tai puutarhan paikaksi, joka tarjoaa yhtä aikaa sekä inspiroivan että kokemuksellisen elämyksen.
Biofiilistä suunnittelua ohjaa hypoteesi, jonka mukaan meillä on synnynnäinen tarve olla yhteydessä luontoon.
Esi-isillämme oli kiinteä yhteys kasveihin, joita he käyttivät paitsi ravinnokseen myös navigointiin ja lääkintään. Tietyt kasviyhdistelmät kykenevät yhä laukaisemaan meissä tunnereaktion, joka herättää sisällämme piilevän kollektiivisen muiston luonnosta. Ajattele esimerkiksi preeriatyylin istutuksia – mehän usein liitämme ne mielikuvissamme osaksi paljon suurempaa luonnonmaisemaa. Avaraa ja aurinkoista paikkaa muistuttava matala ruohikko voi saada sykkeemme alenemaan, kun taas tiheää metsää muistuttava pimeä polku herättää pelkoa tai ahdistusta.
Biofiilista suunnittelua käyttävät eniten arkkitehdit, jotka hyödyntävät rakennuksissaan luonnon elementtejä, kuten valoa, kasveja ja vettä, sekä erilaisia luonnonmateriaaleja. Yksi suosikeistani, italialainen Stefano Boeri, on tullut tunnetuksi Bosco Verticalesta eli vertikaalisesta metsästä – kahdesta Milanoon rakennetusta asuinkerrostalosta, joiden terasseille, parvekkeille ja katoille on istutettu 800 puuta ja 20 000 muuta kasvia.
Tietyt kasviyhdistelmät kykenevät yhä laukaisemaan meissä tunnereaktion.
Maisemasuunnittelussa esteettisyyden ja käytännöllisyyden välillä on mielestäni aina ollut hiuksenhieno ero. Vaikka rakennuksia ja maisemia suunnittelemalla voi saada mainetta ja mammonaa, nykyarkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu ovat myös välttämättömiä jokapäiväisten ympäristöjemme vihreyttämisessä. Kasvavat kaupunkimme tarvitsevat enemmän vihreitä rakennuksia ja ympäristöjä torjumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Sisätiloihin tuotu vihreys taas auttaa meitä rentoutumaan ja tarjoaa mielenrauhaa kiireisen elämämme keskellä.
Adrian Evans on englantilaissyntyinen hortonomi, jonka mielestä kaikki alkaa mullasta.
