
Ei ikinä Espooseen. Ajatuskin Helsingin keskustasta pois muuttamisesta tuntui vielä viisi vuotta sitten Ullica Hanssonista vieraalta. Mutta koska perhe kaipasi lisätilaa, oli pakko siirtää katsetta kauemmas. Perhe kierteli näytöissä Lauttasaaressa ja Tapiolassa, kunnes kohdalle osui mielenkiintoinen 60-luvun rivitalo Espoon Haukilahdessa. Sen jälkeen ratkaisu tuntui Ullicasta itsestäänselvältä.
Valoisan asunnon omintakeinen arkkitehtuuri viehättää Ullicaa ja Pekkaa. Kaikki tilat sijoittuvat yhteen tasoon, ja atriumpiha asettuu 182-neliöisen asunnon keskelle. Meren läheisyys ja nopeat yhteydet keskustaan helpottivat muuttopäätöstä.
Asunto oli edellisten omistajien jäljiltä melko hyvässä kunnossa. Muuton yhteydessä pari kaatoi yhden seinän ja selvisi muuten pintaremontilla. Pohjan sisustukselle antoi asunnon arkkitehtoninen mustavalkoisuus. Sitä Ullica on maustanut hauskoilla ideoilla ja hyppysellisillä värejä.
Minulle koti merkitsee…
paikkaa, jossa voin olla oma itseni ja rentoutua, rauhoittua sekä kerätä voimia hektiseen arkeen. Haluan, että sisustus on pääosin rauhallinen ja valkoinen, puhtaan oloinen. Sisustuselementit tuovat kotiin sen jujun.
Innostun…
rivitalokotini valoisuudesta ja avaruudesta. Valo pääsee kulkemaan koko asunnon läpi suurista ikkunoista. Kodin keskellä sijaitseva atriumpiha lisää tuota avaruuden tuntua, ja asunto kietoutuu u:n muotoisena sen ympärille. Piha on kesäisin yksi suuri huone lisää kotimme neliöihin.
Kotini kertoo minusta, että…
rakastan matkustamista ja tuon aina matkoilta jotain muistoksi kotiin. Tähtään siihen, että ainakin kerran vuodessa matkustan jonnekin kauas, uuteen maahan tai mantereelle. Muistoja maailmalta ovat esimerkiksi osa matoista, ja olenpa tuonut matkoilta muutamia kalusteitakin.
Sisustajana olen…
klassisen boheemi. Valitsen valkoisen sävyn kaikkiin pintoihin, maustan sitä asunnon arkkitehtuurin inspiroimana mustalla ja viimeistelen tyylin väreillä. Pidän siitä, että kodissa on minimalismia ja samalla kivoja yksityiskohtia hyvässä tasapainossa. Näiden lisäksi kodin pitää olla toimiva.
Erityistä kodissani on…
sen pohjaratkaisu. Täällä on paljon tilaa yhdessä tasossa ja suuria ikkunoita jokaiseen ilmansuuntaan. Muista yhtiömme asunnoista poiketen meillä on myös katettu ulkotila, jossa on aikanaan ollut uima-allas, palmuja ja lattiassa käsin tehdyt 60-luvun marokkolaislaatat. Sittemmin allas on osin purettu ja lähes katon läpi kasvaneet palmut siirretty pois. Tila on nyt varastona.
Ihastuin kodissani erityisesti…
sen aikakauteen ja arkkitehti Jaakko Laapotin luomaan muotokieleen. Arkkitehtuuri puhutteli. Valkoinen ja musta sopivat erittäin hyvin ajatuksiini sisustamisesta, ja oli helppo jatkaa rakennuksen värimaailmaa. Ihastuin myös messinkisiin ovenkahvoihin ja vanhoihin tiikkioviin.
Erityisen onnistunut ratkaisu on…
asunnon alkuperäisen pohjaratkaisun muokkaaminen omiin tarpeisiimme. Ruokailutila ja olohuone ovat nyt yhtä suurta tilaa, kun kaadoimme niiden välisen seinän osittain pois ja korvasimme yläosan mustalla metallilla reunustetuin lasiseinin. Muutimme pohjaa vastikään saneerauksen yhteydessä, jotta se vastaisi modernin kodin tarpeita. Sain muokattua pohjaa siten, että kylpyhuone ja sauna suurenivat, ja lisäksi rakennettiin erillinen kodinhoitohuone. Remontoimme lisäksi makuutilamme yhteyteen vanhasta vaatehuoneesta kylpyhuoneen ja muutimme entisen varaston pukeutumishuoneeksi.
Epäkäytännöllistä sen sijaan ovat…
pitkät käytävät, joita on hieman vaikea sisustaa – jos nyt jotain negatiivista haluan löytää. Jopa pitkien mattojen löytäminen niihin on ollut haaste. Isojen ikkunoiden peseminen on toinen urakka.
Rakkaimpia aarteitani on…
olohuoneen vanha lipasto, jonka olen tuonut Balilta yli kymmenen vuotta sitten. Pidän kovasti myös matoista, joita olen tuonut mukanani matkoilta eri puolilta maailmaa.
Pahin virhehankintani…
olivat laatat, joista oli koitua pieni katastrofi saneerauksen aikana. Alun perin kosteisiin tiloihin valitut ja tilatut marokkolaislaatat saapuivat neljän kuukauden odotuksen jälkeen Suomeen sirpaleina, ja jouduin tekemään pikaisia päätöksiä, jotta työmaalle ei tullut seisausta. Loppujen lopuksi löysin niin upeat laatat rikkoutuneiden tilalle, että epäonni kääntyi onnenpotkuksi.
Kun minulla on ylimääräistä aikaa…
saatan istua ja suunnitella uusia mallistoja Bali the Dog -merkilleni vaikkapa keittiön yhteydessä olevan ruokapöydän ääressä. Rakastan taustaseinää, jonka tein itse. Liisteröin seinälle uniikin kollaasin lehdistä revityistä sivuista, kun en löytänyt tarpeeksi mielenkiintoista tapettia. Tai sitten rauhoitun joogaamaan joko isojen ikkunoiden ääreen tai kattoikkunan alle ja saan aina Balin ja Tacon mukaani matolle. Koirat aistivat, kun rauhoitun.
Onnellisimmillani olen kodissani, kun…
tulee viikonloppu, herään kiireettömään aamuun ja katan pöydän ihanaa pitkää viikonloppubrunssia varten. Nautin luonnonvalosta, jota tulee ikkunoista joka suunnasta.