50-luvun henkeä ilman mummolafiilistä – ”Talo ohjailee makuani, eikä suostu ottamaan vastaan mitä tahansa”
Sisustus
50-luvun henkeä ilman mummolafiilistä – ”Talo ohjailee makuani, eikä suostu ottamaan vastaan mitä tahansa”
1950-luku on Vera Salmelan lempivuosikymmen. Kotitalon lisäksi aikakauden vaikutteet näkyvät myös sisustuksessa. Vera on kuitenkin tarkka siitä, etteivät kaikki huonekalut ole samalta ajalta – muuten koti alkaisi hänen mielestään muistuttaa mummolaa.
Julkaistu 10.7.2020
Unelmien Talo&Koti

Vera Salmela tykkää paneutua uusiin asioihin. Kun hän 11 vuotta sitten muutti puolisonsa Hannun kanssa 1950-luvun rintamamiestaloon, hän tutustui taloon vuoden ennen kuin ryhtyi remonttiin. Samalla antaumuksella hän kävi perinnepuutarhan kimppuun.

Kuistin seinissä on alkuperäiset paneelit. Kuisti on kylmää tilaa kuten yläkerran rappukin. ”Talvella niitä voi käyttää jääkaappina, kuistia joskus jopa pakastimena. Etenkin joulunaikaan se on kätevää.” Veran haaveena on teettää kuistille penkki, joka kiertäisi tilaa.
Vera ja Hannu kunnostivat vanhat keittiökaapit ja keskittivät ne yhdelle seinustalle. Vastapäiselle seinälle he hankkivat kokonaan uudet kaapistot. ”Keittiössä on nyt uusi ja vanha puoli. Unelmani on teettää puusepällä uusien kaappien runkoihin vanhanmalliset ovet”, Vera suunnittelee.
Olohuoneen sohva ja tv-taso olivat jo edellisessä rivitalokodissa. Verhot ovat Marimekon mallistosta. ”Sohva on osoittautunut koiran ja lasten kestäväksi. Jos vaihdamme tai verhoilutamme sen, väriksi tulee siniharmaa. 1950-luvun lasikupuinen kattovalaisin odottaa varastossa aikaa, jolloin pojat eivät enää pelaa pehmofutista sisällä.”
Olohuoneen kakluuni toimii. Keinuhevonen on lahja kaveriperheeltä, joiden lapsilla se on ollut käytössä. Nyt sillä ratsastavat Aarne ja Vilho. Radiopöytä on peräisin nyt jo lopettaneesta antiikkiliikkeestä.

”Olemme vasta kolmannet asukkaat täällä. Edelliset asukkaat olivat pitäneet hyvää huolta kodistaan, joten siitä oli hyvä jatkaa.

Rivitalossa asuessamme olin jo jonkin aikaa katsellut meille vanhaa taloa. Kun huomasin tämän myynnissä, poikkesin itsekseni näytölle työmatkalla. Ihastuin etenkin alakerran puulattioihin ja kakluuneihin. Onneksi idylli hurmasi myös Hannun.

Asuimme täällä kolme vuotta kaksin ennen poikien syntymää, joten saatoimme paneutua remonttiin rauhassa. Aloitimme keittiöstä. Tuntui ihanalta saada astianpesukone, kun olimme tiskanneet käsin jo vuoden.

Pianoa soittavat Vera ja Hannu, ja 5-vuotias Aarnekin on osoittanut kiinnostusta. ”Pianohuone on aika vähällä käytöllä. Sitä voisi kutsua myös leikkihuoneeksi, sillä pojat tykkäävät levitellä tänne aarteitaan. Kun leikit loppuvat aikanaan, tästä tulee kirjasto ja musiikkihuone.” Vera halusi pianon taustalle ehdottomasti mustan tapetin. Sopiva löytyi Seinäruususta.
Komea kakluuni lämmittää pianohuonetta. Taempana pilkistää olohuone, jossa veljeksillä on menossa pelituokio.
Edelliset asukkaat olivat pitäneet hyvää huolta kodistaan, joten siitä oli hyvä jatkaa.
Makuuhuoneesta oli purettu kakluuni pois, joten pari hankki tilalle uuden Porin Matin. ”Valinta oli luonteva, sillä Hannu on kotoisin Porista.”
Makuuhuoneen tapetti on Pihlgren ja Ritolan Kirsikkapuu.

Ikkunat ovat alkuperäiset. Ne näyttivät roiseilta, mutta kyllä puu kestää 70 vuotta ja enemmänkin. Osan ikkunoista hioimme, kittasimme ja maalasimme itse, osan kunnosti restauroija. Onneksi ikkunaremppa ei tullut niin kalliiksi kuin ensin arvelimme.

Talosta on tullut meille tosi rakas. Tykkään touhuta. Kun saan jotain valmiiksi, uusia ajatuksia pyrkii jo mieleen. Nyt ajattelin jatkaa pihan liuskekivialuetta.

En pidä piipertämisestä enkä tee asetelmia. Tykkään kuitenkin poimia kimppuja oman puutarhan kukista. Suosin suuria linjoja. Sisustustyylini on käytännöllinen ja selkeä ja väripalettini rauhallinen ja lempeä. Poikien huoneessa on enemmän väriä.

Pariskunta osti yläkerran aulan valkoisen lipaston Wanha Wiljami -antiikkiliikkeestä Tampereelta. Birger Kaipiaisen suunnittelema Kiurujen yö -tapetti on Pihlgren ja Ritolan. Vinokaton alla säilytetään kausivaatteita, työkaluja ja joulukoristeita.
Sekä Vilho, 8, että alasängyllä istuskeleva pikkuveli Aarne ovat innokkaita lukijoita. Kerrossänky on Veken Kalusteesta, verhot ovat Marimekkoa. Lipastossa säilytetään poikien vaatteita. Yöpöytänä on kaksi rasiaa, jotka pojat saivat syntymälahjaksi isänsä työkavereilta.
Tykkään touhuta. Kun saan jotain valmiiksi, uusia ajatuksia pyrkii jo mieleen.
Vera tilasi poikien huoneen String-hyllyn Finnish Design Shopista. Poikien huoneessa on sama Birger Kaipiaisen suunnittelema Kiurujen yö -tapetti kuin yläkerran aulassa, tosin erivärisenä.
Vilholla on viherpeukalo kuten äidilläkin. Hänellä on mummolasta saadun vanhan lipaston päällä kaktusviljelmä ja puutarhassa oma perennapenkki.

Sisustusmakuni on muuttunut vuosien myötä jonkin verran, ainakin värit ovat vaalenneet. Ensimmäisessä yhteisessä kerrostalokodissa meillä oli paljon punaista. Selvästi talo ohjailee makuani. Se ei suostu ottamaan vastaan mitä vain.

1950-luvun tyyli vetoaa minuun. Pidän sen ajan kalusteista. En kuitenkaan halua, että kaikki huonekalut olisivat samalta ajalta. Koti ei saa näyttää mummolalta. Meillä on myös Suomi-teema. Ostan kotimaista aina kun se suinkin on mahdollista tai järkevää.

Vuonna 1950 rakennetussa talossa on 4 huonetta ja keittiö sisältäen noin 100 neliötä sekä kellarin. Tontin koko on vajaa 800 neliötä.

Pyrin sisustamaan niin, että näkymät tilasta toiseen olisivat mahdollisimman kauniit. Sama puutarhassa. Kun tulin nyt jo poisnukkuneen Mauno-koiran kanssa lenkiltä, minusta oli ihanaa pujahtaa portista sisään ja nähdä koti pihatien päästä.

Rakastan arkipäivän rutiineja. Töiden jälkeen haen pojat iltapäiväkerhosta. Olemme yleensä neljään mennessä kotona, sillä työskentelen alakoulun opettajana. Oma onnenhetkeni on nautiskella iltapäivätee yksin keittiönpöydän ääressä. Juon sen aina lempikupistani.”

Ota käyttöön Veran vinkit

Asu ensin vuosi

Tutustu taloon kunnolla, ennen kuin ryhdyt remonttiin, ja vältä hätiköityjä ratkaisuja. Perehdy aikakauden tyyliin ja materiaaleihin. Tietoa löydät netistä ja kirjoista.

Vaali vanhaa

Säilytä mahdollisimman paljon alkuperäistä. Pienellä vaivannäöllä romustakin saa toimivan. Maalilla teet ihmeitä.

Luo ajan henkeä

Tapetointi on helppo, nopea ja melko edullinen tapa tuoda sisustukseen jonkin aikakauden henkeä. Perinnetapettien valikoima on vaikuttava.

Kierrätä

Suosi kotimaista ja käytettyä. Kerro kavereillesi, millaisia huonekaluja tai esineitä etsit kotiisi. Toisen romu voi olla toisen aarre.

Laadi aikataulu

Vanhassa omakotitalossa riittää tekemistä. Älä vaadi itseltäsi mahdottomia vaan jaa isoimmat työt eri vuosille.

Katso lisää kuvia kodista Veran Instagram-tililtä: @verasalm

2 kommenttia