Meidän Mökki

5 x pihan hyödylliset hyönteiset

Hyödylliset hyönteiset auttavat puutarhatöissä monin tavoin. Ne pölyttävät kukkasia ja hyötykasveja ja torjuvat tuholaisia.
Teksti Henna Rouhiainen
Kuvat Pentti Ketola, 123rf, Shutterstock
Mainos

Kesällä saattaa tehdä mieli tarttua hyönteismyrkkypulloon, mutta tekemällä niin saatat tietämättäsi hävittää pihalta monta hyödyllistä hyönteistä ja hämähäkkieläintä. Mehiläiset, perhoset ja kärpäset tarjoavat kasvien pölytyspalveluja eli osallistuvat kukkaloiston ylläpitoon sekä hedelmä- ja marjasadon kasvattamiseen.

Hämähäkkieläinten ja luteiden joukossa on monia tuholaistorjujia. Ne pitävät haitallisten öttiäisten kannat kurissa sekä puutarhassa että mökissä. Pikkuruiset maaperäeläimet, kuten kuoripunkit, puolestaan huolehtivat kasviaineen pilkkomisesta maaperässä ja osallistuvat ravinteikkaan kasvualustan muokkaamiseen.

Mitä monimuotoisempi ympäristön eliöyhteisö on, sitä harvinaisempia ovat tuhohyönteisten massaesiintymiset. Tällöin lajien välillä vallitsee parempi tasapaino eikä mikään yksittäinen laji pääse runsastumaan ylen määrin.

Tarhamehiläinen

Missä? Tarhataan Suomessa ainakin napapiirille saakka.

Milloin? Alkukeväästä myöhäiseen syksyyn.

Karvainen ja tummaraitainen tarhamehiläinen ja sen sukulaiset ovat kaikille tuttuja hunajanvalmistajia. Tarhamehiläistä kutsutaan usein myös koti- ja kesymehiläiseksi. Luonnossa mehiläiset sekoitetaan usein ampiaisiin, jotka ovat melkein kaljuja ja tavallisesti selväpiirteisen keltamustia.

Mehiläiset keräävät mettä ja siitepölyä ruuaksi toukilleen. Siksi ne vierailevat kukissa ahkerasti. Mehiläiset ovat puutarhurin ja marjanpoimijan parhaita ystäviä. Ne pölyttävät lukuisia ravintokasveja, erityisesti omenaa, mutta myös kirsikkaa, luumua, päärynää, vadelmaa, herukoita, mustikkaa ja puolukkaa. Mehiläispölytys on tärkeä myös sadon laadulle ja marjojen ja hedelmien koolle.

Mehiläiset ovat rauhallisia. Ne pistävät vain harvoin ja uhattuina. Silloinkaan pistäjä ei yleensä ole tarhamehiläinen, vaan maassa pesivä maamehiläinen, jonka päälle on astuttu. Maamehiläisten pesät on melko helppo havaita. Suuaukkoja on yleensä hiekkaisessa maassa monta vierekkäin, ja niiden läheisyydessä on mehiläisliikennettä.

Tarhamehiläisten määrä on vähentynyt viime vuosina. Syyksi on esitetty muun muassa torjunta-aineita, mikrobitartuntoja ja varroapunkkeja, jotka loisivat tarhamehiläisten pesissä ja tappavat kehittyviä mehiläisiä.

Mantukimalaiset

Missä? Etenkin kulttuuriympäristöissä koko Suomessa.

Milloin? Loppukeväästä pitkälle syksyyn.

Kimalaiset ovat karvaisia ja värikkäitä pistiäisiä. Suomen yleisimmät kimalaiset kuuluvat mantukimalaisten ryhmään. Sen yksittäisiä lajeja on mahdoton erottaa toisistaan ilman mikroskooppia, mutta ryhmän tuntomerkkejä ovat etuselän ja takaruumiin sitruunankeltaiset raidat ja takaruumiin kärjen valkoinen raita.

Kimalaiset ruokkivat poikasiaan medellä ja siitepölyllä. Kimalaiset ovat tärkeitä mustikan, puolukan, herukoiden, omenan ja monen muun hyötykasvin pölyttäjiä. Myös monet pihan kaunistukset, kuten syreenit, puna-apilat ja kiurunkannukset, ovat riippuvaisia kimalaispölytyksestä.

Jos kukkien terälehdet muodostavat pitkän ja kapean torven, se tuottaa hankaluuksia useimmille meden ja siitepölyn kerääjille. Kimalaisten pitkä imukärsä sujahtaa niihin kuitenkin helposti. Mantukimalaisen kieli on hieman keskimääräistä lyhyempi. Ylettyäkseen pitkätorvisten kukkien meteen se puree pikkuruisen reiän kukkien tyveen.

Vahvoina lentäjinä kimalaiset siirtyvät kukasta kukkaan nopeammin ja suorittavat pölytystä sateisemmalla ja tuulisemmalla säällä kuin mehiläiset. Viime vuosina kimalaisten merkitys pölyttäjinä on korostunut entisestään mehiläistarhauksen ongelmien vuoksi. Kimalaiset ovat rauhallisia ja pistävät vain uhattuna, tai jos niiden päälle astutaan.

Kukkahämähäkki

Missä? Kukilla koko maassa Lappia lukuun ottamatta.

Milloin? Keväästä loppukesään.

Noin sentin kokoinen kukkahämähäkkinaaras muistuttaa pientä kameleonttia: se voi parissa päivässä vaihtaa väriään keltaiseksi tai valkoiseksi sen mukaan, millaisessa kukassa se majailee. Kukassa se vaanii esimerkiksi kärpäsiä, pistiäisiä ja perhosia ravinnokseen.

Kukkahämähäkin lisäksi monet muutkin hämähäkit ovat tehokkaita petoja ja tuholaistorjujia kasvimaalla, hedelmäpuilla ja muilla viljelyksillä. Ne edistävät myös niittyjen kukkarunsautta saalistamalla kasvinsyöjähyönteisiä.

Hämähäkeillä on erilaisia tapoja pyydystää saalista. Osa lajeista kutoo verkkoja, osa juoksee saaliinsa kiinni tai väijyy sitä piilosta – esimerkiksi juuri kukkahämähäkki. Hämähäkkien ruokalistalle kuuluvat useimmat tuholaisötököiden ryhmät.

Hämähäkkejä voi elää hyyryläisinä myös sisällä mökissä. Niiden häätäminen ei usein kannata. Esimerkiksi huonehämähäkit pyydystävät sisälle eksyneitä kärpäsiä ja hyttysiä.

Yksikään kotimainen hämähäkkilaji ei ole ihmiselle varsinaisesti vaarallinen. Vesi- ja rantahämähäkin purema voi kirpaista kipeästi, kuten ampiaisen pisto, ja huonolla tuurilla vesihämähäkin puremasta voi saada allergisen reaktion.

Tarhakimalainen.

Mantukimalainen.

Kukkahämähäkki.

Hyrräpunkki.

Piikkilude.

Hyrräpunkki

Missä? Kasveilla koko maassa.

Milloin? Keväästä syksyyn.

Pikkuruiset punaiset hyrräpunkit liikkuvat kasvien lehdillä kuin leluhyrrät kiivaasti pyörien. Ne pyydystävät pieniä hyönteisiä ja muita punkkeja, esimerkiksi hedelmäpuupunkkeja, ja ovat siten merkittäviä tuholaistorjujia erityisesti omenapuilla.

Punkit on hämähäkkieläinten alaluokka, jolla on huono maine. Kuitenkin vain muutama Suomen 1 500 punkkilajista – puutiainen ja viime vuosina Suomeen levinnyt taigapunkki – levittävät ihmiselle vaarallisia tauteja.

Hyrräpunkki kuuluu niin sanottuihin petopunkkeihin, joita käytetään paljon luonnonmukaisessa tuholaistorjunnassa. Petopunkit torjuvat marjakasvien, hedelmäpuiden ja vihannesten tuholaisia, esimerkiksi ankeroisia, hyppyhäntäisiä ja ripsiäisiä.

Maaperäpunkkeja voi olla parhaimmillaan jopa 300 000 yhdellä neliömetrillä. Punkit ovat tärkeässä roolissa paitsi maaperän muokkaamisessa myös kompostin toiminnassa.

Epämieluisia punkkeja eli puutiaisia ja taigapunkkeja voi ennaltaehkäistä leikkaamalla lyhyeksi sen osan pihanurmikosta, jolla viettää aikaa. Pitkässä ruohikossa tai pensaikossa kulkemista kannattaa välttää, varsinkin sääret paljaina. Luonnossa liikkumisen jälkeen kannattaa tehdä pikimmiten punkkisyyni. On hyvä muistaa, että puutiaiset viihtyvät kosteiden lehtojen lisäksi myös kuivempien metsien varvikoissa.

Piikkilude

Missä? Kasveilla Etelä- ja Keski- Suomessa.

Milloin? Keskikesästä pitkälle syksyyn.

Reilun senttimetrin kokoinen piikkilude elää ruohoilla, pensailla ja puilla. Se on saanut nimensä etuselän reunojen piikeistä. Piikkilude on ahnas peto. Se pyydystää ravinnokseen kasvituholaisia, kuten lehtikuoriaisten ja perhosten toukkia.

Lude yhdistyy monen mielessä vertaimevään lutikkaan. Lutikka ja sen sukulainen lepakkolutikka edustavat kuitenkin pientä vähemmistöä Suomen yli 500 ludelajista. Muut luteet käyttävät ravintonaan kasveja, sieniä, muita hyönteisiä sekä selkärangattomia eläimiä.

Luteilla on selvästi erottuvat tuntosarvet, nivelikäs imukärsä ja usein kauniinkirjavat peitinsiivet.

Piikkiluteen ohella monet muutkin luteet auttavat puutarhuria torjumalla kasvinsyöjiä. Esimerkiksi nokkaluteet syövät lehtikirvoja, kemppejä ja ripsiäisiä, ja rikkaluteita on pestattu kasvihuoneisiin huolehtimaan viljelykasvien tuholaisten biologisesta torjunnasta.

Piikkiludetta tutumpi lude on marjapensassa viihtyvä kookas ja pahanhajuinen marjalude. Se imee marjojen nesteitä ja voi säikäytettynä levittää niihin pahaa hajua.

Lähteet: Mustalahti, Raiskio ja Jauhiainen, Mehiläisten talvitappioihin vaikuttavat ulkoiset tekijät (2011), Delaplane ja Mayer, Crop pollination by bees (2000), Pekkarinen ja Teräs, Mesipistiäiset – kasviemme tärkeimmät pölyttäjähyönteiset. Luonnon Tutkija 102 (1998), Rintala ja Rinne, Suomen luteet (2010)

Asiantuntijat: museomestari Veikko Rinne, museomestari, Turun yliopiston eläinmuseo, amanuenssi Ritva Penttinen, Turun yliopiston eläinmuseo ja jatko-opiskelija Salla-Riikka Vesterlund, Turun yliopisto

Julkaistu: 12.5.2015
Katso myös nämä