Meidän Talo

30 vuotta tyhjillään ollut hirsitalo täyttyi taas lämmöllä – ”Ajattelimme, että toteutetaan unelma vanhasta rakennuksesta kerralla”


Iida ja Mikko Nylander siirsivät vanhan hirsikehikon ja rakensivat siitä unelmiensa kodin vehreän niittymetsikön reunaan. Päärakennuksen tarina nivoutuu perheen sukuhistoriaan, mutta se paljastui vasta kun kaupat oli tehty.
Kuvat Lars Rebers

Iida ja Mikko Nylander asuvat vanhalla asutustilalla Toholammin Härkänevalla. Tilan takana pilkottavat Iidan lapsuudenkoti ja hänen vanhempiensa perustama, Suomen suurin lähdevesipullottamo. Kyläläiset saavat juodakseen vettä, joka on rankattu makutesteissä maailman parhaaksi. Iidan vanhemmat ovat ammentaneet siitä elantonsa 1990-luvulta lähtien, ja nyt myös Iida on sitoutunut tekemään töitä yhtiön menestyksen eteen.

Harjukummun takametsikköä parturoivat lampaat, jotka muuttivat kesäkotiinsa naapurikylältä, Iidan tädin lammastilalta.

Nylanderien tiet kohtasivat kymmenisen vuotta sitten Unkarissa, minne molemmat olivat päätyneet vaihto-opiskelijoiksi. Kotimaahan palattuaan he veivät opintonsa päätökseen. Kun Mikko päätti jatkaa isänsä työtä perinnetakkamuurarina ja palata synnyinseudulleen, Iida muutti perässä.

Hän viihtyi Loimaalla, muttei työssään pankissa. Kun Iida alkoi miettiä työpaikan vaihtoa, hän sai puhelun kotoaan: perheyrityksen myyntiin kaivattiin vahvistusta, ja vanhemmilla oli kaksi vaihtoehtoa. Iida valitsi niistä ensimmäisen ja otti Finn Springin myyntikoordinaattorin paikan vastaan.

Syksyllä 2011 Nylanderit juhlivat häitään Iidan vanhempien vanhassa navetassa, johon remontoitiin nuorelleparille väliaikaisasunto. Pariskunta oli hylännyt pakettitaloratkaisun ja ryhtynyt etsimään remonttikohdetta.

− Tiesimme, että joka kesälomareissulla ihastelisimme kuitenkin vanhoja rakennuksia, että ”Voi, kun ihana, tuollaisen kun joskus saisi!” Ajattelimme, että toteutetaan unelma nyt kerralla, Iida kuvailee.

Tilavan, 25-neliöisen kuistin koristeelliset ikkunat ja ovet on teetetty puuseppä Antti Punkerilla Ruukissa.
Kuistilta lankeava valo hyväilee saunatiloihin johtavaa ovea. Mikko käytti siihen talon vanhoja ulkovuorilautoja. Käytävän päässä on kodinhoitohuone.
Nylanderien perheen myötä elämä palasi Harjukumpuun. − Koko elämä pyörii tässä uunin ympärillä: täällä kokataan, syödään, luetaan, leikitään ja tehdään sitten aikanaan läksyt. Puhkaisimme lastenhuoneeseen toisen oven, jotta lapsetkin pääsevät vapaasti kiertämään huoneesta toiseen.

Sopivaa hirsitaloa ei vain tuntunut löytyvän, ei ennen kuin Nylanderit näkivät Metsänkylän Navetan nettisivuilla kiinnostavan myynti-ilmoituksen. Kiinnostavinta kohteessa oli sen sijainti Laitalassa, Toholammin toisella laidalla.

Iso-Laitalan tila oli aikanaan kunnan suurimpia, ja päärakennuksella oli mittaa sen mukaisesti: pituutta 18,5 metriä ja leveyttä 9 metriä. Rakennuksen hirret on todennäköisesti veistetty Lestijoen yläjuoksulla 1800-luvun puolivälissä ja uitettu jokea pitkin rakennuspaikalleen. Kehikko oli pystytetty ainakin kerran ennen Laitalan tilaa.

Talon ovet ovat käyneet tiuhaan. Laitaloiden koristemaalarisuvun omistama rakennus on palvellut paitsi tilan väkeä myös postiasioita toimittaneita kyläläisiä ja kestikievarin vieraita.

Iida ja Mikko halusivat suuren tuvan korostuvan talon pohjaratkaisussa.
Högforsin hella oli aikansa parasta mallia. Mikko ja hänen isänsä rakensivat sen ympärille tulisijan, joka on eteläpohjalaiseen tyyliin suoralinjainen.
Muurariperheen lapsilla on oma piilopaikka uunin pankolla. Emännänkaappi on lahja Mikon suvun puolelta.

Viimeiset 30 vuotta talo oli ollut kylmillään. Se ja 1960-luvun remonttiratkaisut olivat jättäneet jälkensä, mutta puutekniikan insinöörinä Mikko näki lastulevytetyissä seinissä mahdollisuuden. Kun perinnerakentamisen asiantuntija, nyt jo edesmennyt ilmajokinen Erkki Hiipakka kävi taputtelemassa kehikkoa ja vahvisti Mikon näkemyksen, Nylanderit ryhtyivät tuumasta toimeen. He ostivat Iidan isältä Harjukummun tilan ja päättivät siirtää ränsistyneen rintamiestalon paikalle löytämänsä hirsikehikon.

Vasta ostopäätöksen jälkeen pariskunta sai kuulla, että talo oli ollut Iidan suvun omistuksessa ennenkin. Iidan isoisoisä ja kaksi muuta miestä olivat ostaneet Iso-Laitalan tilan itselleen hetken mielijohteesta. Tarinan mukaan heidän rahkeensa eivät kuitenkaan riittäneet sen ylläpitoon, vaan kolmikko oli karannut Amerikkaan velkojiaan pakoon.

− Legendaa tai ei, nyt talo on joka tapauksessa ostettu sukuun takaisin – toivottavasti pysyvästi, Iida nauraa.

Ruokailutilassa on tilausteos toholampilaiselta Salla Haaponiemeltä. Männyt kuvaavat lähellä ja kaukana asuvia läheisiä, juuret perheen tukena olevaa suurempaa voimaa. Uudet punostuolit ovat Artwoodin mallistosta.
Pitkässä rakentamisajassa on se hyvä puoli, ettei mitään tarvitse päättää hetkessä.
Mikon rakentamaan kaksiosaiseen sänkyyn mahtuu nukkumaan koko perhe. Siulaksen pellavaiset vuodevaatteet ovat Piipashopista.
Turun Kaakelitehtaan upea Käpy-kakluuni on häälahja Mikon muurari-isältä.

Kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen pariskunta lähti häämatkalle Väli-Amerikkaan. Sen aikana syntyi visio kodin pohjaratkaisusta, jossa talon suuri tupa on alkuperäisessä roolissaan elämän keskipisteenä.

Tilaa hallitsee massiivinen hella−leivinuuni. Sen uumeniin mahtuu kerralla kottikärryllinen oman metsän puita, ja uunin pankolla on salapaikka, jonne esikouluikäinen Vilja ja nelivuotias Martti pääsevät kipuamaan huoneestaan. Suorakulmaisessa uunissa näkyy Mikon ja hänen isänsä työnjälki. Uunin hella on talon alkuperäinen Högfors.

Tuvan suussa seisoo koristeellinen kaakeliuuni, jonka Mikko pelasti helsinkiläisestä kerrostalokohteesta. Vanhempien makuuhuonetta taas koristaa jugend-kakluuni, jonka Mikon isä antoi parille häälahjaksi. Tulisijat lämmittävät alakertaa, jonka seinät kohoavat parhaimmillaan lähes kolmeen metriin.

Se ei ollut meriitti siinä vaiheessa, kun Nylanderit kuurasivat hirsiä puhtaaksi. Yhteen seinään oli kokeiltu kuivajääpuhallusta, mutta tulos ei miellyttänyt pariskuntaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tarttua juuriharjaan ja vesisoikkoon ja pestä hirret käsin.

Mielestäni ihmisten pitäisi sietää enemmän keskeneräisyyttä – siitä joudun muistuttamaan itseänikin.
Mikko on hyödyntänyt kaikki rakenteet saadakseen perheelle säilytystilaa. Portaikkokomeron patinoitunut ovi on Loimaalta, Mikon syntymäkodista.

Rakennus on kysynyt tekijöiltään pitkää pinnaa ja keskinäistä luottamusta. Ensimmäisenä syksynä Mikko ja avuksi tullut metsäkonekuski järjestelivät hirsiä sateessa paikoilleen. Liukkaat hirret luiskahtelivat koneen kourista niin, että lastut vain lentelivät ja lahoimmat puut katkesivat keskeltä. Mikko pysyi rauhallisena ja vakuutti epäuskoiselle vaimolleen, että hirsistä saadaan vielä koti. Korvaushirttä tosin tarvittiin lopulta 300 metriä.

− Lähimpänä kriisiä olimme, kun näin, millaiset ikkunat Mikko oli asentanut kuistin vessaan. Olin haaveillut tilasta, jossa voisi avata pikkuikkunan, kuunnella linnunlaulua ja saada raikasta ilmaa sisään. Mutta vessassa olikin täyskorkea ikkuna. Olemme rauhallinen pari, mutta silloin hermostuin, Iida muistelee naureskellen.

Harjukummun sisääntulo on muuta kotia romanttisempi. Alkuperäisestä poiketen Nylanderit rakensivat taloon leveän kuistin, jonka koristeelliset ikkunat, kiinteät seinäpenkit ja vaaleat helmipaneeliseinät tuovat mieleen rannikon pitsihuvilat. Kuisti on saanut inspiraationsa Dragsfjärdistä, jonne Iida lähti Mikon avuksi töihin. Nuorikko ihastui huvilaan, jota alueelta oltiin purkamassa. Kuistimallin lisäksi tuliaisiksi tuotiin lattialankkuja, joista Mikko teki rouhean keittiönpöydän.

Kodin sisätilojen sisustus on sekoitus vintagea ja konstailematonta teollisuushenkisyyttä.

− Monet ovat luulleet, että hankkisimme kaiken uutena, mutta sehän olisi joutavaa tuhlaamista. Uutta ovat keittiön tuolit, baarijakkarat ja sohvan tyynyt ja patjat; kaikki muu on saatu lahjaksi tai kerätty sieltä täältä. Mielestäni ihmisten pitäisi sietää enemmän keskeneräisyyttä – siitä joudun muistuttamaan itseänikin, Iida toteaa.

Poikkeuksellisen suuret, kaksi metriä korkeat ikkunat ovat Isoniemen Puusepänliikkeen ensimmäisestä mallistosta. Toholampilainen perheyritys perustettiin 1929.
Ruotsalaispanimon vanhat puulaatikot palvelevat nyt kirjahyllyinä lastenhuoneessa. Martin sininen pinnasänky on talon alkuperäistä irtaimistoa.

Nylanderit ovat käyttäneet vanhan materiaalin tarkkaan. Tuvan lattian Mikko rakensi pala palalta talon alkuperäisistä lankuista. Kaksi metriä korkeisiin ikkunoihin pariskunta teetätti uudet sisäpuitteet lämpölaseilla.

Pinnat on käsitelty perinteisin menetelmin ja hengittävin materiaalein. Ainoa poikkeus ovat tuvan maaliseinät. Niihin valittu violetti vaivasi silmää niin paljon, että lopulta Iida pakkasi lapset autoon ja lähti sävymallit mukanaan suunnittelufirmaan. Yritys lupasi auttaa ilmaiseksi, jos Iida ostaisi heiltä maalin. Iida tuli kotiin ja vetäisi seinät viininpunaisiksi. Maali ei ollut luonnonöljypohjainen, mutta sävy oli juuri oikea.

Maalin alla seinissä on savirappaus. Keittiön tasot ja saarekkeen Mikko valoi betonista. Perheen pääasiallinen kokki halusi reilusti työskentelytilaa ja sileän pinnan, joka sietäisi kuumaa ja kylmää.

− Tämä on köyhän miehen kivitaso, Mikko taputtaa pintaa, joka on hiottu ja käsitelty öljyvahalla.

− Hyvin tässä onnistuivat lasten kanssa piparit ja ruisleivät – niitäkin olen kokeillut, hän lisää.

Kuistin vessan ikkunat eivät olleet ollenkaan sitä, mistä Iida oli vuosia haaveillut. Mikko on luvannut korjata asian ja tehdä tilaan avattavan pikkuikkunan.

Nylanderit asettuivat taloksi viime marraskuussa ja lämmittivät tuvan uunia pitkin talvea. Se hohkaa lämpöä pitkään, mutta kuistin väliovien puuttuminen tuntui vetona kovimmilla pakkasilla. Nyt Iida ymmärtääkin paremmin, miksi hänen vanhempansa jaksoivat aikanaan muistuttaa ovien sulkemisesta.

Harjukummun vuorilaudoitus on säänkestävää lehtikuusta, joka saa harmaantua rauhassa. Se vie aikaa, mutta perheellä ei ole kiire minnekään.

Mikko on kulkenut 12-vuotiaasta lähtien isänsä mukana perinnerakennustyömailla ja tiesi, ettei talo valmistuisi vuodessa eikä kahdessa. Viiden vuoden suunnitelma on ollut armollinen.

− Pitkässä rakentamisajassa on se hyvä puoli, ettei mitään tarvitse päättää hetkessä, vaan voi rauhassa miettiä eri ratkaisuja, toteaa Mikko, joka hankkeen ajaksi vähensi muurarin töitään.

− Se kannatti: jos olisimme ostaneet saman tuntimäärän joltain ulkopuoliselta, se olisi tullut maksamaan arviolta 240 000 euroa.

Luonnontilainen niittymetsikkö on koko perheelle rakas puuhapaikka. Sen takana häämöttävät Iidan lapsuudenkoti ja työpaikka.
Rakennuksen hirret on todennäköisesti veistetty Lestijoen yläjuoksulla 1800-luvun puolivälissä.

Jossain vaiheessa, kun rakennusväsymys helpottaa ja kukkaro antaa taas myöten, Nylanderit rakentavat yläkertaan sivukamarit lapsille ja keskelle harrastehuoneen Mikolle − tai tekevät Harjukummusta jälleen majatalon.

Iidan isomummo oli kuulu vieraanvaraisuudestaan. Hän antoi yösijan niillekin, joiden edestä muut laittoivat ovensa säppiin.

– Minä haluaisin olla samanlainen kuin tuo Maija ja pitää ovet auki ihmisten tulla ja mennä, Iida sanoo.

Näin perhe jo elääkin. Rakennusaikana Harjukummussa on vietetty kymmeniä ikimuistoisia talkoopäiviä, joita perhe muistaa kiitollisuudella. Taloon ovat löytäneet tiensä myös ensimmäiset ulkomaalaisvieraat. Nylanderit ovat matkoillaan majoittuneet paikallisten kodeissa ja tarjoavat omasta kodistaan maksutta sijan muille.

− Eräs saksalainen tyttö jäi meille lopulta pariksi viikoksi auttamaan rakennussiivouksessa − ja tuli vielä myöhemmin uudelleen käymään.

Julkaistu: 17.9.2019