Kuusihenkinen perhe muutti yli puolet pienempiin neliöihin – remontoimalla taloon saatiin mahtumaan kaikki tarpeellinen
Noora ja Ville Kiviniemi ovat remontoineet kotipaikkakunnallaan Alavudella jo kolme taloa. Uusimmassa rempassa kunnostettiin vuonna 1960 valmistunut puutalo perinpohjaisesti. Pohjaratkaisua muuttamalla neliöihin saatiin mahdutettua kaikki suurperheelle tarpeellinen.
Etelä-Pohjanmaalla moni asia on suurta, mutta tämä talo on sopivan pieni. Alavudella, vain viiden kilometrin päässä kuulusta Tuurin kyläkaupasta, on yksikerroksinen vaalea puutalo. Vaikka Noora ja Ville Kiviniemen perhe on kasvanut kuusihenkiseksi, kotia haluttiin vaihtaa reilusti pienempään. Pariskunta puristi remontin lapsiperhearjen keskellä pitkälti kaksin.
Vuonna 1960 valmistunutta taloa remontoitiin vuosi edellisestä kodista käsin, kilometrin päästä. Perhe oli ihastunut asuntovaunulla matkaillessaan minimaalisiin tiloihin ja halusi kokeilla, miltä tuntuisi asua pienemmissä neliöissä.
– Rakastamme karavaanielämässä sitä, miten vähällä pärjätään ja viihdytään yhdessä pienissä tiloissa, Noora kertoo.
Aiempi koti oli yli 200-neliöinen rintamamiestalo, jossa lapsille piti huudella asiansa yläkertaan. Tässä kodissa ollaan yhdessä kerroksessa ja neliöitä on yli puolet vähemmän. Ensin perhe etsi tonttia, jolle pienemmän kodin voisi rakentaa, mutta pian päädyttiin vanhan talon remontointiin.
Edellinen – sekin itse remontoitu – koti oli kuitenkin narisevine lautalattioineen rakas, ettei siitä raskittu luopua kokonaan. Talo annettiin ystäville vuokralle. Sinne saatetaan vielä joskus palata.
Uudessa talossa oli alkujaan vain kaksi makuuhuonetta vaatehuoneineen. Neliöitä uudelleen järjestellessä lähes kaikki väliseinät kaadettiin. Uusia seiniä rakentamalla makuuhuoneiden määrä tuplaantui.
– Talon muoto mahdollisti pieniin neliöihin kaiken sen, mitä tarvitaan. Se oli mittanauhan kanssa menoa, että saatiin kaikki mahtumaan, Noora kertoo.
Tärkeää oli neljän makuuhuoneen lisäksi saada olohuoneen ja keittiön yhdistävä oleskelutila sekä riittävän suuri kodinhoitohuone.
Suurin puristus remontissa oli koko alapohjan uusiminen. Päätös purkaa niin paljon tuntuu jälkikäteen oikealta, sillä mikään kohta ei jäänyt vaivaamaan.
– On ihana tietää, että kaikki on käyty läpi, Noora miettii.
60 vuoden jälkeenkin rakenteet olivat lopulta hyvässä kunnossa. Oli kuitenkin hyvä syy avata, sillä alapohja oli tehty riskirakenteella ja tukitolpat olivat osittain kiinni betonissa.
– Mietimme alkuun, että mitähän yllätyksiä talosta paljastuu. Yllätys olikin se, ettei yllätyksiä tullut, Ville kertoo.
Noora ja Ville ovat vasta talon toiset omistajat. He ostivat talon sen rakentaneen miehen perikunnalta. Tarkan omistajan jäljiltä alkuperäiset piirustukset ja dokumentit olivat hyvässä tallessa.
Ville teki purkuhommat ja lapioi esimerkiksi kaikki purut jätesäkkeihin lumilapiolla. Hän rakensi väliseinät, eristi ne sekä paneloi ja listoitti. Noora, joka on aiemmalta ammatiltaan pintakäsittelijä, laatoitti, maalasi ja tapetoi. Ulkopuolisilta tilattiin lattiavalu sekä sähkö- ja putkityöt. Pohjalaatan päälle laitettiin vesikiertoinen lattialämmitys.
Vastaan tuli paljon sellaista, mistä ei etukäteen tiedetty. Kun alapohja oli purettu maahan asti, pari mietti, missä järjestyksessä uusi rakennettaisiin. Oli suuri helpotus, että Villen rakentajana työskentelevä veli kävi paikan päällä konsultoimassa.
Tämä oli jo Kiviniemien kolmas vanhan talon remontti. Lapset ovat eläneet niin, että aina on joku remppa käynnissä. Ensimmäiseen projektiin tartuttiin vuonna 2011, kun perheen esikoinen oli alle vuoden ikäinen.
– Silloin alettiin pikkuhiljaa harjoitella, Ville muistelee.
– Ensimmäinen talo oli rakennettu vuonna 1950 ja toinen 1954. Tämä on niinkin uusi kuin vuodelta 1960. Jos homma etenee tuolla syklillä, menee aika pitkään, ennen kuin pääsemme uutta rakentamaan, Ville vitsailee.
Vaikka pariskunnalla oli aiempaa remonttikokemusta, viimeisen projektin laajuus pääsi yllättämään. Myös vuokralaisten muuttopäivä vanhaan kotiin loi aikataulupainetta remontille.
– Ei oltu tehty mitään tällaista, eikä enää ikinä tehdäkään. Oli työt, lapset ja harrastukset, ja tehtiin melkein kaikki itse – oli se kyllä kamalaa, Noora huokaa ja naurahtaa samalla muistolle.
– Oli se jälkikäteen ajateltuna innostavaa ja hauskaakin, mutta ei se silloin siltä tuntunut, hän jatkaa.
Itse työ sujui hyvin, mutta henkisesti remontti oli kuormittava. Remonttityömaalle oli sidottuna koko ajan, purkuolosuhteet olivat pölyiset ja alapohjan perusteellinen putsaus kävi tylsyyden takia uuvuttavaksi. Ville kiittelee eläkkeelle jäänyttä työkaveriaan, joka tuli purkuvaiheessa työmaalle miltei joka päivä.
– Hän oli korvaamaton apu, häneltä ei loppunut kunto eikä mielenkiinto.
Myös Nooran isä oli usein auttamassa ja lapsia hoitanut äiti puolestaan mahdollisti pariskunnan uurastuksen raksalla. Ovitehtaalla työskentelevä Ville sai arvokasta apua kahvitunneilla. Kysymyksiin tuli vastauksia kuin apteekin hyllyltä, ja jos Ville ei jotain ymmärtänyt, hän pyysi vielä piirtämään vaikkapa rakenteita.
Kaikesta huolimatta Ville pitää remonttia hauskana projektina.
– Ehdimme pohtia paljon, millaisen uuden talon rakentaisimme. Tässä pystyi toteuttamaan vähän niitä ideoita, Ville sanoo.
Noora suunnitteli sisustuksen sillä ajatuksella, että se kunnioittaisi talon ikää mutta olisi kuitenkin tätä päivää – sopiva sekoitus molempia. Ville arvostaa Nooran panosta ja visioita.
– Vaimo on hyvä siinä, mitä tekee. Jos minun olisi pitänyt itse suunnitella, täällä ei näyttäisi tältä, Ville myöntää.
– Molemmat kunnioittavat toistensa työtä, eikä kumpikaan tule neuvomaan, Noora jatkaa.
Työnjako on usein sellainen, että Noora ideoi ja Ville toteuttaa. Näin se sujuu käytännössä: Noora löytää kuvan ja lähettää sen Villelle sydänsilmäemojilla varustettuna.
– Hienovarainen vihje siis, Noora nauraa.
– Se toimii yleensä. Olen lähtenyt toteuttamaan useaa ideaa, tai vähintäänkin jalostamaan, Ville sanoo.
