
Retrovillitysten alta kuoriutui rehti maalaistalo, kun Pia kunnosti sen omin käsin – ”Palaan täällä uudelleen vallattomaksi pikkutytöksi”
Sisäinen vimma ajoi taiteilija Pia Hovin hankkimaan kesäpaikaksi maatilan ja kunnostamaan sen. Vaikka vaikeitakin hetkiä on ollut, remontti on tehnyt hyvää sekä talolle että omistajalleen.

Pihalla kasvaa suuri kuusi, jonka edellisten omistajien isä istutti aikoinaan oman isänsä muistoksi. Ympärillä on peltoa ja metsää sekä navetta ja sauna. Korkeimmalla paikalla seisoo arvokkaasti harmaantunut hirsitalo.
Pia Hovi saapui tontille ensi kertaa elokuussa 2016. Hän etsi vimmatusti kunnostettavaa hirsitaloa, jolla ei olisi naapuria eikä isoa tietä vieressä. Hätätilassa riittäisi maapaikkakin.
– Olen aina ihaillut miehiä, jotka osaavat remontoida ja rakentaa. Sanoin itselleni, että lopeta ihailu ja tee itse. Kyllä sinä pystyt. Lopulta tämä haave oli pakko toteuttaa, Pia muistelee.


Tila oli 1930-luvulta lähtien ollut saman suvun asuttama, ja toisen polven sisaruskaartin kuopus, Ilari, esitteli paikkaa hänelle. Tilassa oli kaikki, mistä Pia oli haaveillut, ja bonuksena sijainti Seitsemisen kansallispuiston vieressä. Reilu tunnin matka kotoa Tampereelta oli tosin enemmän kuin Pia oli ajatellut.
Talo oli kuorrutettu remonteissa 1970–90-luvun villityksillä, mutta pintojen alla oli rehti maatalo.
– Haistoin, että talo on terve. Luotin asiassa vaistooni, Pia sanoo.
Päätöstä helpotti, että korkea kivijalka paljasti tuulettuvan alapohjan ja kylmällä avovintilläkin oli kaikki silmin nähtävissä. Pia tahtoi kauppaan mukaan pellolla seisovan Zetor-traktorin, mikä sopi myyjälle. Pienen harkinnan jälkeen Pia sanoi ”tahdon”, ja hänelle lohkottiin suvun maista kahden hehtaarin tila.



Talo oli ollut vuoden verran tyhjillään, kun sisaruskatraan viimeinen, Pentti, oli muuttanut pois. Ehkä juuri hän laittoi taloon 70-luvulla muovimattoja, seiniin levytyksiä ja 90-luvulla leivinuunin ja uudet ikkunat.
Leivinuuni on paikallaan, mutta muuten Pia on palauttanut talon lähelle sitä, mitä se joskus oli. Lattioissa on tätä nykyä esillä lankut, seinissä hirret.
– Kun päätän ryhtyä johonkin, käyn toimeen vimmatusti. Tunne lähenee aggressiota, hän toteaa.
Kaksi vuotta sitten Pia aloitti repimällä ja purkamalla. Taiteilijan tulot ovat säännöllisen epäsäännölliset, joten kaikki oli tehtävä itse. Remonttitarpeet ovat pääasiassa kierrätystavaraa ja netin myyntipalstoilta hankittua.
Ulkopuolista apua hän tarvitsi vain alussa. Yksi laho alahirsi piti vaihtaa, joten tuttu kirvesmies tuli hoitamaan kengityksen. Vettä oli päässyt myös ikkunoiden alle lahottamaan hirsiä, mutta ne Pia hoiti itse.
– Otin sähkösahalla lahot pätkät pois ja asensin terveet tilalle.
Työvälineitä hän oli oppinut käyttämään työväenopiston nikkarointikursseilla. Hän poisti lattialankut ja eristi alapohjan ekovillalla. Makuuhuoneen ja kamarin lankut pääsivät puhdistuksen jälkeen takaisin, mutta keittiön muovimatto oli liian tiukasti kiinni. Pia vaihtoi sinne Punkalaitumelta ostamansa lattialankut.



Pian mielestä remontointi on yllättävän selkeää. Uusi asia avautuu, kun vain ryhtyy toimeen. Vaikeinta on ennen työhön ryhtymistä.
– Vaikeitakin hetkiä on ollut. Muistan kerran, kun yritin turhaan kytkeä viemäriputkea talon alla. Itku tuli. Ajattelin, että olen minä hullu.
Neuvoja löytää netistä ja aina voi kilauttaa kaverille. Myös viimeisen asukkaan kanssa Pia on kirjeenvaihdossa. Hän on alkanut elää samanlaista elämää kuin Pentti ja tämän sisarukset ennen vanhaan. Keväästä syksyyn hän paiskii töitä kädet rakoilla. Talvi on puhdetöiden aikaa – ja Pialla käytännössä taiteen tekemistä.
Pia on omistanut Pentille nurkkauksen tuvassa. Siellä on miehen höyläpenkki ja omakustannekirja, jossa hän kuvailee talon arjen askareita maalaistalossa sekä omaa suhdettaan luontoon.
Myös Pia kokee, että hänestä on tullut yhtä ympäröivän luonnon kanssa.
– Maakotka lähtee viereiseltä suolta lentoon, ja haukka jahtaa pikkulintua. Lepakko suhahtaa pimeässä pään vierestä. Ne ovat huikeita elämyksiä.
Luontoa Pia muokkaa traktorillaan, jonka hän ristinyt Jarpaksi. Hän kokee saaneensa sen avulla supervoimat. Zetorillaan hän siirtää isoja kiviä ja kuormia, kyntää ja vaikka asentaa ikkunoita sen kauhassa.
Talon uudet ikkunat ovat entistä vanhemmat ja löytyivät halvalla netin markkinapalstan kautta. Niiden korjaus, puhdistus, käsittelyt pellavaöljymaalilla ja seinäaukkojen suurentaminen karmien kokoon veivät aikaa. Nyt maailmaa voi katsella niiden vääristävien ruutujen läpi.



Vuosi sitten Pia oli vähällä lopettaa remontin, kun vastaantulija nukahti rattiin. Hän selvisi nokkakolarista säikähdyksellä, mutta viikatemiehen henkäys pakotti miettimään elämän perusasioita uudelleen. Lopulta hän päätti jatkaa.
Sisällä näyttää jo valmiilta, mutta Pia löytää hetkessä koko liudan asioita, jotka ovat kesken.
– Kynnys voi olla valmis vasta viiden vuoden päästä tai ei koskaan. Olen oppinut sietämään puolivalmiin lisäksi epätäydellisyyttä, kuten moottorisahan jälkiä makuuhuoneen lattiassa. Eihän elämäkään ole täydellistä, Pia sanoo.
Hän on oppinut myös lepäämään. Pitkät päiväunet, jooga ja pihataiteen tekeminen navetan aarteista lataa akkuja ja muistuttaa, miksi hän osaltaan on täällä.
– Palaan täällä uudelleen vallattomaksi pikkutytöksi, joka askartelee majoja ja leikkii keppihevosilla.




Tila on remontin edetessä alkanut muistuttaa yhä enemmän hänen mummolaansa Pattijoella. Siellä hän myös ajoi ensi kertaa traktoria.
Pia ajattelee, että nyt paikka palvelee häntä mutta myöhemmin ehkä jotain toista. Ehkäpä hänen autistinen poikansa saa luonnon hiljaisuudessa rauhan, kun remontti joskus valmistuu.
Viime vuonna Pia istutti 1990-luvulla kuolleen isänsä muistoksi vaahteran. Taimi on vielä pieni, mutta vaikeuksia uhmaten se kasvaa vielä yhtä suureksi ja vahvaksi kuin vieressä oleva kuusi.