12 tapaa järjestää hauskat juhlat
Ihmiset
12 tapaa järjestää hauskat juhlat
Juhlien järjestäminen helpottuu, kun luet tämän vinkkilistan. Hyvä emäntä tai isäntä pistää pystyyn pirskeet, joissa viihtyy itsekin.
18.4.2016
 |
Kotivinkki

1. Pidä ne!

Valmistujaisia, pyöreitä vuosia tai tupaantuliaisia tulee lopulta aika harvoin. Juhlan aiheeksi riittää jo kaunis kesä. Erilaisia juhlaan käyviä teemoja on loputtomiin: 20- tai 70-luku, Aamiainen Tiffanylla -elokuvan mustavalkoiset asut, samppanjan maistelu, arabialaiset juhlat.

2. Varmista, että itse viihdyt

Päivänsankari saa olla vähän itsekäs. Mieti sellaiset tarjoilut, puitteet ja ohjelma, jotka miellyttävät sinua. Hyvä mielesi tarttuu kaikkiin.

3. Kokoa vieraat samaan tilaan

Eri tilaan, kauas päivänsankarista joutuville voi tulla olo, etteivät he ole niin tärkeitä.

4. Punnitse ja säästä

Mieti, mkä sinulle on tärkeää. Panosta siihen. Ruoassa ja juomassa on helpointa pihistää. Niihin menee noin puolet budjetista.

5. Kutsu ilopillerit

Vieraat tekevät juhlan, hyvässä ja pahassa. Onko pakko kutsua taistelevat ex-puolisot, känniörveltäjät tai piikittelevä kaveri? Jos tällä kertaa joukossa olisi hauska uusi tuttavuus?

6. Save the date!

Kun päivä varmistuu, laita siitä pikimmiten tieto vieraille. Ehdit vielä hioa tärkeitä yksityiskohtia. Laita varsinaiseen kutsuun kaikki olennaiset tiedot: pukeutuminen, kesto ja toiveet.

7. Menkää ulos

Kaunis kesäilta on itsessään ohjelmanumero, varsinkin ulkomaisten vieraiden mielestä. Ainakin alkumaljat kannattaa nauttia taivaan alla. Sekä aikuiset että lapset rakastavat pihapelejä. Miten olisi mölkky tai petankki? Suomen ilmastossa katokset ja sisätilat voivat tulla tarpeeseen.

8. Esittele vieraat toisilleen

On kiintoisaa, että kuvioissa on vielä mukana lapsuudenystävä tai rippikoulukaveri. Esittely antaa myös kivasti puheenaihetta. Lapsivieraille kannattaa keksiä tekemistä. Suosittua puuhaa ovat saippuakuplat, kasvomaalaukset ja piirtäminen.

9. Osallista vieraita

Juhlista on tullut yhä enemmän interaktiivisia. Töissä tietokoneella näpyttelevät ihmiset tykkäävät päästä tekemään jotain käsillään. Anna vieraiden sekoittaa drinkkibaarissa juhlien nimikkojuomia tai koota itse mieleisensä hodari tai taco. Aikuistenkin juhlissa voidaan koristella juomalaseja tai valita suosikkeja jäätelö- tai karkkibuffasta. Juhlissa hilpeyttä herättää kuvauspiste, jossa voi käydä ikuistamassa itsensä. Varaa paikalle juhlan teemaan sopivaa rekvisiittaa. Sukulaismies puuhkassa, hih!

10. Valitse oikea musiikki

Letkeällä lounge-musiikilla voi rentouttaa ujostelevia vieraita ja helpottaa alkukankeutta. Illan edetessä sopiva musiikki nostaa tunnelman kattoon. Kun juhlakansa pääsee vauhtiin, loppua ei näy. Hiljennä loppuillasta meininkiä vähän rauhoittavammalla musiikilla.

11. Yllätä

Jos budjetti riittää, voit järjestää hämärtyvässä illassa huikean yllätysnumeron: ilotulituksen, illuusiomagiaa, tulennielijän tai baarimikkoshown. Läheisen puhe tai musiikkiesitys tuo tunteet pintaan.

12. Kiitä jälkikäteen kuvan kanssa

Tekstarikiitokseenkin voi liittää tunnelmaan sopivan kuvan. Ihanista juhlista jää pienen ”väsymyksen” lisäksi ihana muisto.

Asiantuntijana hää- ja juhlasuunnittelija Petra Kiiskinen, Bliss Wedding & Partyplanning.

Kommentoi »