Erilaiset leivonnaiset ovat näkyvästi mukana juhlissa, kahvipöydissä ja arjen iloissa sekä muissa tärkeissä hetkissämme vuoden ympäri. Leivonnaisilla herkutellaan autuudella varsinkin vuoden suurimpien ruokajuhlien, eli joulun ja pääsiäisen, yhteydessä.
Olemme koonneet avuksesi kaikki rakastetuimmat leivonnaisreseptimme sekä uudenlaiset ohjeet, joilla tuot vaihtelua juhlapöytään. Tutustu ohjeisiin alla olevista linkeistä.
Leivonnaisista nautiskeluun ei aina tarvita edes juhlia. Suolaiset leivonnaiset pitävät sisällä sekä tuttuja herkkuja että juhlavampia herkkuja.
Vaikkei asiaa aina tule ajateltua, tulee arjessakin syötyä leivonnaisia ihan huomaamattaan. Kaikkein arkisimmillaan suolaisilla leivonnaisilla tarkoitetaan sämpylöitä, rieskoja ja muita leipiä, kuten siemennäkkäriä ja perinteistä teeleipää. Jopa pizza lasketaan suolaiseksi leivonnaiseksi. Suolainen pannukakku sekä suolaiset vohvelit ja muffinit ovat myös hyviä esimerkkejä leivonnaisten monipuolisuudesta.
Sämpylöiden leipomisen kanssa vain taivas on rajana, sillä taikinaan voi upottaa lähes mitä tahansa juuressoseista siemeniin ja pähkinöihin – tai jopa kaaliin ja pinaattiin. Perinteisissä mutta mukavan rouhevissa sämpylöissä taikinaan lisätään muun muassa pellavansiemeniä ja suolapähkinöitä, jotka muuttavat leivonnaisen koostumusta hivenen karkeammaksi. Tuttujen, miedon makuisten porkkanasämpylöiden valmistaminen onnistuu erinomaisesti niin raasteesta kuin soseestakin. Samalla menetelmällä sämpylöihin voi lisätä vaikkapa palsternakkaa tai kurpitsaa.
Sämpylöiden rinnalla pizzapohjan leipominen saattaa vaikuttaa hyvinkin yksioikoiselta. Onnistumisen tärkeimpinä tekijöinä voidaan pitää laadukkaita raaka-aineita sekä perinpohjaista taikinan vaivausta, minkä kautta taikinaan saadaan kaivattua sitkoa. Pizzapohjan valmistamisessa vaivauksen lisäksi myös maltti on valttia, sillä perinteisenkin pizzapohjan taikinaa tulisi kohottaa vähintään puoli tuntia. Vaatimustason noustessa, ja siirryttäessä aidon napolilaisen pizzan valmistukseen sopiva kohotusaika voi olla jopa yön yli.
Tutuimpia juhlapöydästä löytyviä suolaisia leivonnaisia ovat pasteijat, voileipäkakut ja karjalanpiirakat, mutta näiden rinnalla nähdään kokonaan uudenlaisia herkkuja, joiden inspiraation alku löytyy juhlapöydän tutuista leivonnaisista. Rullalle kääräisty suolainen kääretorttu on lähes voileipäkakun veroinen leivonnainen, eivätkä innovatiiviset, croissantin ja muffinin parhaat puolet yhdistävät cruffinit jää lainkaan kakkoseksi.
Pasteijoista suosituimpia ovat kaikkien tuntemat lihapasteijat sekä kasvissyöjillekin sopivat muna-riisipasteijat. Leivonnainen antaa kuitenkin tilaa mielikuvitukselle, sillä lehtevän voitaikinan sisään voi piilottaa lähestulkoon mitä tahansa. Vanhojen tuttavuuksien rinnalla – tai niiden sijaan – voi tarjota mainiosti myös meheviä juurespasteijoita tai sienillä täytettyjä leivonnaisia. Lisäksi pasteijoihin on mahdollista tuoda vaihtelua vaihtamalla taikinaa. Vuohenjuusto-voitaikinassa perinteiseen taikinaan sekoitetaan pehmeää vuohenjuustoa, joka takaa leivonnaisille mehevän juustoisen maun.
Suomalaisten rakkaus voileipäkakkuja kohtaan ei ole laantunut vuosien varrella – pikemminkin päinvastoin. Voileipäkakku onkin edelleen yksi juhlapöydän himoituimmista leivonnaisista. Perinteinen voileipäkakku, kinkkuvoileipäkakku, lohivoileipäkakku ja kasvisvoileipäkakku haastetaan nyt uudenlaisilla voileipäkakuilla, joille ominaisia piirteitä ovat raikkaat ja mielikuvituksekkaat täytteet sekä tavallisen kakun ulkomuodosta eroava ilme. Näistä uudenlaisista leivonnaisista hyvänä esimerkkinä toimii syyssadon voileipäkakku, jonka leipäkerrosten välistä löytyy värikkäitä ja maukkaita kasvistahnoja sadonkorjuuajan raikkaimmissa mauissa. Kakku on myös trendikkäästi nakumallia, jolloin värikkäät täytteet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.
Vuosi toisensa jälkeen suosittu leivonnainen on karjalanpiirakka. Riisipuurolla täytetyn, ruiskuorisen leivonnaisen juuret löytyvät nimensä mukaisesti pohjois- ja rajakarjalasta. Aitojen ja kauniin näköisten karjalanpiirakoiden valmistus vaatii hieman taitoa sekä vähän harjoittelua, mutta lopputulos todella palkitsee. Alusta loppuun itse valmistetut karjalanpiirakat ovat taatusti yksi juhlien suosituimmista leivonnaisista. Niiden seuraksi sekoitetaan tietenkin perinteiseen tyyliin vanha kunnon munavoi.
Leivonnaisista puhuttaessa ajatukset suuntautuvat usein ensimmäisenä juuri makeisiin leivonnaisiin. Makeiden leivonnaisten joukosta löytyykin monia rakastettuja klassikkoherkkuja, jotka ovat tuttuja kaikille sukupolvesta riippumatta.
Useimmat leivonnaiset sopivat myös pakastettaviksi, jolloin ne ovat valmiina odottamassa akuuttia herkkuhimoa. Esimerkiksi porkkanakakku ja mokkapalat eivät säikähdä pientä pakastamista ollenkaan. Tämä mahdollistaa myös sen, että leivonnaiset voi valmistaa juhlia varten valmiiksi jo ennakkoon.
Joskus arkenakin on hyvä herkutella, ja erilaiset leivonnaiset ovatkin mitä mainiompia päätöksiä aterialle. Arkiruokapöydässä suosituimpia ovat letut ja pannukakut, pullat sekä keksit ja pikkuleivät. Herkulliset banaaniletut ja vohvelit ilahduttavat kiireettöminä aamuina jo heti aamupalapöydässä.
Pannukakussa parasta on se, että jokainen syöjä voi valita päälle mieleisensä täytteet. Yhdellä perusreseptillä pärjää jo pitkälle, mutta kokeilunhaluisen kannattaa tarttua myös muihin herkullisiin pannarivariaatioihin. Mustikkapannukakku on kuin superhelppo mustikkapiirakka pannarin muodossa, ja sen marjojen raikastamaan makuun on vaikea olla ihastumatta. Suklaanystävän kannattaa testata gluteenitonta kaakaopannaria.
Jos pannari on arkisista leivonnaisista suosituin, ei perinteinen pullakaan petä koskaan! Huolella vaivatusta pullataikinasta on helppo valmistaa pehmeitä leivonnaisia pitkoista pullatorneihin. Tavallisten pullien rinnalla voi herkutella voilla ja kaneli-sokeriseoksella täytetyillä korvapuusteilla tai raikkailla rahkapullilla. Pullat myös erityisruokavalioita noudattaville, sillä pullataikinan voi valmistaa näppärästi esimerkiksi vegaanisesti tai gluteenittomasti.
Juhlapöydän vakioleivonnaisiin kuuluvat erilaiset muffinit, kääretortut sekä tietenkin kakut eri muodoissaan. Juhlavissa leivonnaisissa ei säästellä suussasulavien täytteiden tai valuvien kuorrutusten kanssa – näiden kanssa herkutellaan oikein kunnolla!
Suklaamuffinssit ovat tietenkin muffineista ne rakkaimmat. Parhaimmillaan leivonnainen on juuri sopivan kypsäksi paistettuna, ollessaan kuitenkin vielä hieman pehmeä. Oman lisänsä tuo muffinssin päälle levitetty kuorrute, jonka ansiosta suklaamuffinit haastavat jopa perinteiset ja kaikkien rakastamat mokkapalat. Suurta suosiota nauttivat lisäksi mehevät mustikkamuffinit ja sitruunamuffinit.
Nostalgiaa henkivät kääretortut mahdollistavat sen, että innokas ja kokeilunhaluinen kotileipuri voi vapaasti päästää luovuutensa valloilleen. Perinteisen kääretortun ja klassisen unelmatortun lisäksi rullan muotoon voi kääräistä vaikka mitä. Noitapilli-kääretorttu ja jäätelökääretorttu edustavat uudenlaisia leivonnaisen muotoja. Kahden eri leivonnaisen yhdistelmät, tutummalta nimeltään tuplaherkut, tekevät herkkuhetkistä vieläkin nautinnollisempia. Kuka muka pystyisi vastustamaan porkkanakakku-kääretorttua tai mokkapalakääretorttua?
Kaikkien leivonnaisten ehdottomia timantteja ovat kuitenkin kakut. Suklaakakku, mansikkakakku, britakakku sekä muut tutut herkut ilahduttavat juhlapöydissä aina. Helpollakin on helppo saada juhlava lopputulos, kuten muun muassa köyhäritarikakku, mansikkavuokakakku ja raparperi-suklaakakku osoittavat. Oman lukunsa muodostuvat upeat unelmakakut, jotka hurmaavat uskomattomalla ulkonäöllään ja kokeellisilla makuyhdistelmillään. Trendikäs drip cake ja raikkaan värinen kerrosjuustokakku edustavat leivonnaisia, jotka sopivat vaativaankin makuun.