2,7(7)
Ylikypsäksi haudutettua hirvenpaistia kantarellikastikkeella
3 h 30 min
{
Aktiivinen 30 min
Passiivinen 3 h
Reseptin ainekset
8 annosta
2 kghirvenpaistia (luutonta)
4 kplsipulia
4 kplrosmariinin oksa
½ dltuoretta timjamia
3 rklkantarellifondi
6 dlvettä
Kanttarellikastike sherryllä:
7 dlkantarelleja
2 kplbanaanisalottisipulia
1 rklvoita
2 rklkuivaa sherryä
1 dlpaistilientä
1 dlkuohukermaa
Lisäksi
suolaa ja mustapippuria maustamiseen

Ylikypsäksi haudutettu hirvenpaisti:

Ota paisti huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen valmistamista. Mausta paisti suolalla ja pippurilla. Kuori ja lohko sipulit, laita padan pohjalle. Nosta paisti pataan ja lisää myös yrtit. Kaada sherry pataan ja lisää kanttarellilientä kunnes 3/4 paistista on peittynyt. Laita pataan kansi päälle ja nosta 150 asteiseen uuniin. Anna hautua vähintään kolme tuntia. Nosta paisti padasta ja riivi haarukoilla suikaleiksi. Ota liemestä 1 dl talteen kanttarellikastiketta varten. Nosta lihat takaisin pataan ja sekoita hyvin liemen joukkoon.

Kantarellikastike sherryllä:

Kuori ja pilko sipulit. Kuumenna pannu ja sulata voinokare. Kuullota sipuleita hetki voissa ja lisää kantarellit. Paista kunnes neste on haihtunut pannulta. Lisää sherry ja anna kiehahtaa. Lisää paistiliemi ja kerma. Anna hautua ja suurustua viitisen minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

2 kommenttia
Tilaa uutiskirje tästä
Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.
placeholder
placeholder
placeholder
placeholder
placeholder
a-lehdet-logo