1. Pane kattilaan nokareiksi leikattu voi ja sokeri. Anna voin sulaa ja seoksen lämmetä. Paloittele suklaa.
2. Lisää sekaan paloiksi pienityt suklaat ja nosta kattila sivuun liedeltä. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut seokseen.
3. Yhdistä keskenään pekaanipähkinärouhe, kaakaojauhe, vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos suklaaseokseen.
4. Anna taikinan jäähtyä hiukan ennen kuin lisäät joukkoon kananmunat. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan (n. 25 x 35 cm).
5. Notkista suklaatuorejuusto keltuaisella. Nostele seosta nokareina brownietaikinan pintaan. Levitä nokareita hieman lusikalla. Paista brownielevy uunin keskitasolla 185–200 -asteessa noin 25 minuuttia. Anna suklaabrownien jäähtyä vuoassa ennen leikkaamista.
6. Koristele suklaabrownien pinta pekaanipähkinämurskalla ja vesihauteessa sulatetulla suklaalla.