Keitä munat koviksi ja valmista rieskakakulle lohi- ja munatäytteet.
Vatkaa koko kermamäärä (2 dl) pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon koko tuorejuustomäärä (200 g). Jaa kermaseos kahteen kulhoon. Lisää toiseen kulhoon hienonnettu lohi, tilli, sitruunan kuori ja pippuri.
Jaa toinen kermaseos vielä puoliksi. Sekoita toiseen osaan karkeasti murskatut munat ja mausteet. Säästä maustamaton puolikas kakun päälle.
Levitä kahdelle rieskalle lohitäytettä ja yhdelle rieskalle munatäyte. Kokoa kakku jättäen munakerroksen keskimmäiseksi. Kuorruta kakun pinta ja koristele keitetyllä munalla, lohella, mädillä ja tillillä.
Anna suomalaisen rieskakakun tekeytyä jääkaapissa ennen koristelua mielellään seuraavaan päivään.
•Lisämausta munatäyte halutessasi mädillä tai mätitahnalla.