Suikaloi pekoni. Kuori ja pilko sipuli. Paista pekonisuikaleet paistinpannulla kauniin ruskeiksi. Lisää joukkoon sipulisilppu ja sekoittele vielä hetken aikaa.
Voitele uunivuoka. Lado vuoan pohjalle kerros perunoita, levitä päälle puolet silakkafileistä ja pekoni-sipuliseoksesta. Mausta pippurilla, suolalla ja hienonnetulla tillillä. Tee seuraava kerros samalla tavalla. Jätä päällimmäiseksi perunaviipaleita.
Sekoita kevyesti vatkattujen munien joukkoon maito ja kaada seos uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja lisää vielä muutama nokare rasvaa. Paista silakkalaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.
Tarjoa silakkalaatikko punajuurien ja raikkaan juuresraasteen kera.
•Jos sinulle on jäänyt sillipurkin pohjalle maustelientä, voit lorauttaa sitä 1/2 dl munamaitoa maustamaan. Vähennä silloin suolan määrää.