Sekoita keskenään taikinan ainekset ja jätä huoneenlämpöön noin 20 minuutiksi. Pyörittele taikinasta pieniä, kämmenen kokoisia palloja. Taputtele pallot tasaisiksi, sipaise pintaan öljyä ja kokoa ne päällekkäin liinan alle. Kauli kaksi pyörykkää päällekkäin yhdessä hyvin ohuiksi, halkaisijaltaan noin 30 cm:n oleviksi levyiksi karjalanpiirakkataikinan tapaan. Tämä siksi, että yksi taikinapala ei kaulittaessa veny yhtä hyvin kuin kaksi palaa päällekkäin kaulittuna. Pane kuoret uunipellille ja kuivata niitä uunissa 100 asteessa parin minuutin ajan. Älä kuitenkaan anna kuorten ruskistua. Taita uunista otetut taikinakuoret puoliksi ja sen jälkeen edelleen puoliksi niin, että avattaessa kuoreen on muodostunut neljä kolmion muotoista palaa. Leikkaa veitsellä palojen viivoja pitkin. Erottele kuoret toisistaan. Saat kahdeksan sambuusin kuorta. Sekoita kuorien liimaamiseen tarkoitetut vesi ja vehnäjauhot keskenään tasaiseksi tahnaksi. Taita kolmiot tuutin muotoon ja liimaa sivu kiinni vesi-vehnäjauhoseoksella. Valuta täytteen tonnikala ja silppua paprika ja kevätsipulinvarret. Yhdistä keskenään kaikki täytteen ainekset. Täytä kuoret noin ruokalusikallisella täytettä ja sulje kuoret vehnäjauho-vesiseoksella. Uppopaista suljetut sambuusituutit 1 litrassa kuumaa öljyä, kunnes piiraiden pinta on kauniin ruskea. Öljyn tulee olla todella kuumaa, jotta kuoresta tulee rapea. Nauti sambuusit joko lämpiminä tai huoneenlämpöisinä aterialla tai somalialaisen teen kanssa välipalaksi. •Sambuusitaikinasta saa ohuen myös pastakoneen avulla.