0(0)
Runebergin pannukeksi – klassikkoherkusta tuttu makumaailma ihastuttaa uudessa muodossa
kasvis
40 min
{
Aktiivinen 10 min
Passiivinen 30 min
Runebergin pannukeksin maun lähtökohtana ovat perinteiset klassikkotortut. Pannukeksi eli skillet cookie on yksi suuri keksi, minkä valmistus onnistuu kokonaisuudessaan valurautapannulla.
Julkaistu 3.2.2017
Maku
Reseptin ainekset 8 annosta
Runebergin pannukeksin taikina
75 gvoita
1 1/2 dlsokeria
1 kplkananmuna
1 dlkorppujauhoja
1 dlmantelijauhetta
1/2 dlvehnäjauhoja
1 tlruokasoodaa
1/2 tlkardemummaa
1/2 tlkanelia
1/2 tlpomeranssinkuorta
5 rklvadelmahilloa
Runebergin pannukeksin kuorrute
1/2 kplkananmunan valkuainen
2 dltomusokeria

Runebergin pannukeksi – ohje:

  1. Sulata voi valurautapannulla ja lisää sekaan sokeri. Anna sokerin hieman sulaa. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi ja lisää joukkoon kananmuna (jäähtymistä voi nopeuttaa kaatamalla seos toiseen kulhoon).
  2. Yhdistä kaikki kuivat ainekset sekä mausteet keskenään. Kaada seos pannulle ja sekoita tasaiseksi massaksi.
  3. Lusikoi runebergin pannukeksin päälle vadelmahilloa ja paista keksiä 175 asteisessa uunissa noin 25–30 minuuttia.
  4. Jäähdytä runebergin pannukeksi ja lisää päälle sokerikuorruteraidat.

Vinkki!

Etsitkö perinteistä ohjetta? Kurkkaa runebergintorttujen resepti täältä!

Kommentoi »