Kotivinkki

Pastataikinan tekeminen

0
0

Pastataikinan tekeminen

Ryhdy pastaleipuriksi ja nauti itse tekemisen ilosta. Pastatalkoista innostuvat lapsetkin.
Teksti Jatta Heinlahti
Tulosta
Mainos

Ainekset

Tee näin

{
AKTIIVINEN
PASSIIVINEN

Pastataikina

4 hengelle, valmistusaika noin 1,5 h

4 ¼ dl durumvehnäjauhoja
3 luomukananmunaa
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

1. Siivilöi jauhot pöydälle. Tee jauhoista keko ja muovaa jauho­kasan keskelle aukko.
2. Vatkaa kanamunat kevyesti rikki. Lisää munat, suola ja öljy jauhokuoppaan.
3. Yhdistä taikinan ainekset sormenpäilläsi. Aloita taikinan sekoittaminen jauhokasan keskeltä ja vedä jauhoja laidoilta mukaan vähitellen. Vaivaa taikina kiinteäksi.
4. Alusta taikinaa, kunnes kananmunat ovat täysin sekoittuneet. Pastataikinan pitää olla kosteaa, mutta jos se tarttuu sormiin, ripottele pintaan hieman jauhoja.
5. Venyttele taikinaa, jotta siitä tulee kimmoisaa. Pidä kiinni taikinan toisesta päästä ja työnnä toista päätä kämmenelläsi. Jatka venyttelyä 10–15 minuuttia. Tämä on tärkeä vaihe.
6. Jätä taikina kulhoon liinan alle lepäämään noin tunniksi.

Pastakoneen käyttäjälle

1. Jaa levännyt taikina neljään osaan. Litistä palat suorakaiteen mallisiksi paloiksi.
2. Säädä pastakoneen telojen välinen aukko suurimmilleen. Syötä taikinapala koneeseen ja veivaa telojen läpi. Tee sama jokaiselle taikinapalalle. Jaa taikinalevyt kolmeen osaan. Pienennä telaväli ja aja palat taas telojen läpi. Toista tämä 3–4 kertaa. Pienennä aina telaväliä, mutta älä enää taita taikinalevyjä. Jos sinulla on toinen käsipari apuna, jakakaa työt niin, että toinen veivaa pastakonetta ja toinen ottaa taikinaa vastaan.

Levyt nauhoiksi eli tagliatelleiksi

1. Leikkaa taikinalevyt tarvittaessa noin 30 cm:n pituisiksi paloiksi. Laita ne jauhotetun pyyheliinan päälle. Aseta telat kapeimmalle välille.
2. Ajele taikinalevyt nauhoiksi ja asettele ne kuivumaan puutangoille tai tuolin selkänojille.
3. Voit kuivattaa pastanauhat myös jauhotetun pyyheliinan päällä. Kuivata nauhoja 1–2 tuntia.

Näin teet raviolit

Raviolit 4 hengelle, hyvin reilu annos, valmistusaika noin 2 h

Valmista ensin taikina ja sitten täyte taikinan levätessä.

150 g pakastepinaattia
1 prk (250 g) ricottajuustoa
1 luomukananmuna
2 dl parmesaanijuustoraastetta
2 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
tarjoiluun sulatettua voita

1. Sulata ja valuta pinaatti. Sekoita kulhossa ricottajuusto, muna ja juustoraaste.

2. Kuori ja purista valkosipulinkynnet muna–juustoseokseen. Lisää pinaatti, suola ja mustapippuri täytteeseen ja sekoita tasaiseksi.

3. Laita raviolilevyille (ohje oikealla) täytettä pieni nokare noin 5 cm:n välein toiselle puoliskolle levyä. Kostuta välit vedellä. Nosta toinen puoli levyä päälle. Painele väli tiiviisti kiinni. Leikkaa taikinapyörällä raviolineliöitä. Tarkista, että reunat ovat kiinni.  

4. Keitä ravioleita pieni määrä kerrallaan 5–8 minuutin ajan. Nosta kypsät raviolit kattilasta reikäkauhalla ja pidä ne lämpiminä foliolla peitetyssä vuoassa.

5. Nosta raviolit lautaselle ja kaada voisulaa päälle.  

Raviolilevyt ilman pastakonetta

1. Jaa taikina kahteen osaan. Jätä toinen pala liinan alle.  

2. Jauhota pöytä ja litistä taikinapallo pöydälle. Kauli taikinasta ohut levy.

3. Kiepauta taikinalevyn uloin pää kaulimelle ja venytä taikinaa.  

4. Jaa taikinalevyt vielä kahtia ja kauli ne.

Vinkki: Raviolitäytteitä voit kehitellä itse makusi mukaisesti. Mainioita makuja ovat esimerkiksi sienet, juustot sekä riista- ja lammasjauheliha.

Katso myös:

Vinkki!

Durumvehnää käytetään pääraaka-aineena durumvehnäjauhojen valmistuksessa. Sen jyvät ovat kovempia ja lasimaisempia kuin tavallisen vehnän. Durumvehnä on tavallista vehnäjauhoa keltaisempaa. Durumvehnän venyvä sitkoainepitoisuus on alhainen, joten se sopii erinomaisesti tuorepastan ja pitsapohjien raaka-aineeksi. Durumvehnäjauhoja on tarjolla hyvinvarustetuissa marketeissa. 1 dl durumvehnäjauhoja painaa noin 70 g.

MITÄ PIDIT?
0
Katso myös nämä