Maku

Palsternakkatempura

45 min
4
0

Palsternakkatempura

KA
LA
MA
MU
0
4
Teksti Saara Törmä
Kuvat Juha Juntto
Tulosta
Mainos

Ainekset (6 annosta)

  • 500 gpalsternakkaa

Taikina

  • 1 1/2 dlvehnäjauhoja
  • 1 dlmaissitärkkelystä
  • 3 dlvettä
  • 1/4 tlsuolaa

Tee näin

45 min
{
AKTIIVINEN15 min
PASSIIVINEN30 min

Tee dippikastike, esimerkiksi basilika-aioli valmiiksi. Kuori palsternakat ja viipaloi ne mahdollisimman ohuiksi lastuiksi.

Sekoita kulhossa taikinan ainekset, kaada palsternakkaviipaleet taikinaan ja sekoita.

Kuumenna öljy uppopaistamista varten paksupohjaisessa kattilassa 120 asteiseksi. Pidä kattilan kansi koko ajan vierellä, sillä jos öljy syttyy, on liekki tukahdutettava kannen avulla. Öljy on riittävän kuumaa, kun sinne pudotettu palsternakkaviipale nousee heti pintaan ja alkaa voimakkaasti kuplia.

Paista muutama viipale kerrallaan vaaleanruskeaksi molemmin puolin ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Ripottele pinnalle suolaa ja tarjoa saman tien basilika-aiolin tai jonkin muun dippikastikkeen kanssa.

Lastut ovat parhaimmillaan heti tarjottuina. Jäähtyessään ne menettävät rapeutensa ja pehmenevät, kun taikinakuoren alla muodostuu vesihöyryä.

MITÄ PIDIT?
4
Katso myös nämä