1. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla. Lisää lohifilee pannulle nahkapuoli alaspäin ja paista keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Käännä lohipala ja paista pari minuuttia myös lihapuolelta. Kypsennysaika riippuu lohifileen paksuudesta. Mausta suolalla. Leikkaa lohipala parin sentin paksuisiksi viipaleiksi.
2. Kuori porkkanat ja suikaloi tai raasta ne karkeaksi raasteeksi. Pese ja suikaloi kurkku. Poista melonista siemenet ja kuori. Leikkaa hedelmäliha suupalan kokoisiksi kuutioiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja valkoiset siemenkalvot ja leikkaa viipaleiksi. Huuhtele salaatinlehdet ja kuivaa ne salaattilingossa tai talouspaperilla taputtelemalla.
3. Sekoita salaattivadille salaatinlehdet, porkkanat, kurkut, melonit, suolapähkinät ja chilit. Nostele päälle lohipalat.
4. Ravista kookosmaitotölkkiä voimakkaasti niin, että purkissa erottunut kookosvesi sekoittuu jähmettyneen kookosmaidon kanssa. Sekoita salaatinkastikkeen ainekset keskenään kulhossa. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla, sokerilla ja limen mehulla niin, että kastikkeen suolaisuus, tulisuus ja happamuus ovat tasapainossa. Pirskottele kastiketta reilusti salaatin ja lohipalojen päälle. Tarjoile loput kastikkeesta erikseen kastikekannusta.