Valmista karjalanpiirakoiden täytettä varten ohrapuuro. Kaada maito kattilaan ja lämmitä sekoittaen kiehuvaksi. Lisää ohrasuurimot ja anna hautua hiljaa liedellä poristen 1–1 ½ tuntia. Sekoittele puuroa välillä pohjaa myöden ja mausta suolalla. Anna jäähtyä.
Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Lisää kylmä vesi ja vaivaa käsin tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pitkä pötkö, leikkaa se 24 osaan ja suojaa kuivumiselta.
Pulikoi tai kauli yksi kiekko kerrallaan ohueksi soikioksi. Käytä apuna runsaasti ruis-vehnäjauhoseosta, jotta ohuet kuoret eivät tartu pöytään kiinni. Aseta paperinohuet taikinakuoret muovikelmun sisään odottamaan täyttöä.
Puhdista ylimääräiset jauhot kaulituista taikinakuorista pullasudin avulla. Levitä 1–2 rkl puuroa ohueksi kerrokseksi soikion keskelle. Taita taikinan reunat puuron päälle ja rypytä piirakka etusormien avulla keskeltä aloittaen.
Nosta piirakat leivinpaperoidulle uunipellille. Paista mahdollisimman kuumassa uunissa noin 15 min.
Sulata kattilassa maito ja voi. Kastele paistetut, vielä lämpimät karjalanpiirakat molemmin puolin seokseen ja nosta leivinliinan alle pehmenemään. Maito-voiseoksen voit levittää piirakoille myös pullasudin avulla.