Puhdista ja desinfioi (esimerkiksi keittämällä kattilassa runsaassa vedessä) litran vetoinen lasitölkki.
Poista fileestä nahka ja ruodot, kuivaa kala ja laita se leivinpaperille. Hiero fileen pintaan molemmin puolin suolaa ja sokeria. Kääri leivinpaperiin tiukaksi paketiksi ja laita kala jääkaappiin kahdeksi tunniksi.
Yhdistä kattilassa liemen ainekset ja kuumenna, kunnes sokeri liukenee nesteeseen. Jäähdytä neste huoneenlämpöiseksi.
Kuori ja suikaloi sipuli. Halkaise sitruunaruoho ja napauta puolikkaita muutaman kerran veitsen lappeella leikkuulautaa vasten, jotta maut irtoavat. Leikkaa sitruuna siivuiksi.
Kuivaa lohifile talouspaperilla ja leikkaa kala haarukkapaloiksi.
Laita kalat, sipulit, sitruunat, sitruunaruoho ja tilli tölkkiin kerroksittain ja kaada joukkoon pikkelöintiliemi mausteineen. Sulje astia tiiviisti ja laita kylmään tekeytymään vuorokaudeksi.