Viherpiha

Villiviinin ongelmat

Mainos

Aurinkoisella lasitetulla parvekkeellani kasvaa villiviini isossa styroksilla vuoratussa puulaatikossa. Aina alkukesästä se voi hyvin ja tekee paljon lehtiä, mutta loppukesästä sen runkoon ja lehtien alapinnalle ilmestyy pieniä läpinäkyviä helmiä, jolloin lehdet alkavat kuihtua ja putoilla. Rapsuttelen helmiä pois ja ruiskutan vedellä, mutta ei se ole auttanut. Helmien aiheuttajaa en ole onnistunut näkemään. Löytyisikö apua?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Rajattu kasvualusta lasiterassilla ei ole villiviinille paras mahdollinen kasvupaikka, mikä saattaa ilmetä kasvin huonovointisuutena sekä altistumisena kasvitaudeille ja tuholaisille.


Oireista päätellen kysymyksessä voisi olla kilpikirvan aiheuttama vioitus. Tämä koristekasveilla suhteellisen yleinen tuholainen majailee lehdillä ja rungoilla kasvinesteitä imien. Kilpikirvaa suojaa nimensä mukaisesti kova kilpi, jonka väri vaihtelee vaaleasta tummaan lajista riippuen. Torjunta on vaikeaa suojakilven vuoksi. Puhtaalla vedellä suihkuttaminen ei kilpikirvoihin tehoa. Torjunta-aineet kuten Malasiini tai Malan tepsivät nekin vain toukkiin, joten sumutuksia on tehtävä muutaman viikon välein.


Teija Heinonen

Julkaistu: 1.5.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä