Viherpiha

Vihannespunkit kiusaavat murattia

Mainos

Ostin kukkakaupasta tummanvihreän muratin. Jokin aika sitten huomasin sen päällä hentoa hämähäkinseittiä. Se lähti, kun kaadoin vettä kasvin päälle. Yhtäkkiä kasvin yläosa oli kuitenkin täynnä pieniä seittirykelmiä. Läheltä katsottuani huomasin pienen pieniä vaaleita, hämähäkkimäisiä ötököitä seitin päällä. Heitin kasvin heti pois.
Mitä nämä hämähäkit ovat ja mistä niitä tulee? Muissa kasveissani ei ole ollut ötököitä, ja onneksi muratti oli erillään niistä.

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Kyseessä on noin puolen millin mittainen vihannespunkki, joka vioittaa kasveja imemällä lehtien alapinnoilla.Tuho näkyy ensin pieninä vaaleina pisteinä. Lopulta lehdet kellastuvat, kuivuvat ja peittyvät seittiin.

Vihannespunkit vaivaavat etenkin kuivuudesta tai liian kuivasta huoneilmasta kärsiviä tai muuten huonokuntoisia kasveja. Murattiin ne iskevät usein kuivassa huoneilmassa. Niiden ilmaantumista voi ehkäistä sumuttamalla kasveja tai viemällä ne suihkun alle.

Vihannespunkin torjuntaan sopivat multaan pistettävät hyönteistikut, jotka sisältävät torjunta-ainetta.

Julkaistu: 28.11.2004

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä