Viherpiha

Valtikkanauhus kellastuu

Mainos

Valtikkanauhuksen lehden pinnalla on tummia laikkuja. Lehti muuttuu keltaiseksi ja kuivuu ruskeaksi koppuraksi. Kasvupaikka on osan päivää auringossa ja osan päivää varjossa. Multa on aika tiiviin tuntuista. Kasvit kasvavat omana ryhmänään. Viime kesänä kävi samoin. Ajattelin sen johtuvan sateisesta kesästä, sillä tuholaisia en silloinkaan havainnut. Mikähän nauhuksia vaivaa?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Valtikkanauhuksia vaivaa todennäköisimmin lehtilaikkutauti, joka oireilee aluksi tummina laikkuina lehtien pinnalla ja johtaa lopuksi lehvästön kuihtumiseen. Taudin puhkeamista edesauttavat kosteat sääolosuhteet. Taudinaiheuttajat puolestaan säilyvät sairaissa kasvinosissa ja kasvijätteissä vuosia eteenpäin. Laikkutaudeilla on taipumus lisääntyä kasvuston vanhetessa. Mikäli kasviryhmä on iäkäs ja kasvusto tiheä, saneeraus lienee paikallaan.



Samassa yhteydessä tiivistä maata kannattaa keventää esimerkiksi turpeella ja karkealla hiekalla, mikä osaltaan parantaa nauhusten hyvinvointia ja vastustuskykyä.

Julkaistu: 17.6.2005

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä