Viherpiha

Tuijat ruukussa talven yli

Mainos

Kärsivätkö tuijat ruukuissa?
Meillä kasvaa viisi kanadantuijaa 50 litran saviruukuissa, kuistin etelänpuoleisella seinällä. Talveksi suojasimme ne havuilla ja kuivilla lehdillä. Seuraavana kesänä niihin ilmestyi ruskeita oksia sinne tänne. Syksyllä suojasimme ne vihreällä puutarhaverkolla, joka toimii samalla myös kevätsuojana. Menneenä kesänä rusketus lisääntyi. Miten kastelemme ja hoidamme?


 

Teksti Lotta Lindholm

Asiantuntija vastaa:

Isojen, ainavihantien kasvien talvettaminen ruukuissa on Suomen oloissa hankalaa. Tuijan luonnollisen kasvupaikan maa on märkä tai vähintään tuore, runsas- tai keskiravinteinen ja turvepitoinen. Sopiva paikka on puolivarjoisa tai varjoisa. Liian aurinkoinen seinusta kuivattaa neulasia, varsinkin kevättalven aikana, jos juuristo ei saa korvaavaa nestettä ympäröivästä maasta. Tuija voi menestyä myös aurinkoisella paikalla, mutta silloin maan laadun on oltava hyvä. Tällöin juuret löytävät kaukaa ja syvältä riittävästi ravinteita ja kosteutta. Ruukuissa kasvavat havut kärsivät, kun juuriston elinolot ovat rajoitetut. Kylmän talven aikana pakkanen jäähdyttää ruukkumullan, jonka seurauksena oksisto kuivuu. Kesän aikana lämmin keli kuivattaa ahtaissa oloissa kasvavaa havua lisää. Jos mahdollista, voit istuttaa tuijat syksyllä maahan niille sopivaan paikkaan tai siirtää ruukut vähemmän aurinkoiselle paikalle. Suojaa juuristoa rakentamalla talveksi ruukkujen ympärille esimerkiksi puupinnoitteinen, styroksilevyllä vuorattu talvisuoja. Lumisena talvena, voit kasata talvisuojan ympärille eristävän lumikerroksen. Myös rakennuksen seinä antaa jonkin verran suojaa ja lämpöä kasville.

Lotta Lindholm

Julkaistu: 17.9.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä