Viherpiha

Traakkipuun juurrutus

Mainos

Saako traakkipuun juurrutettua vedessä? Kuinka kauan juurtuminen vie?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Suomessa yleisimmin kasvatettuja traakkipuita ovat suppu-, juova- tuoksu-, reunus- ja ruokotraakkipuu. Ne juurtuvat helposti vedessä.


Tarkkaa aikaa juurten kehittymiselle ei voi antaa, sillä siihen vaikuttavat paitsi veden ja ilman lämpötila, myös valon määrä, kasvin koko ja juurrutettava kasvilaji tai -lajike.


Tavallisimmin ensimmäiset juuret alkavat kehittyä reilun kolmen viikon kuluttua veteen pistämisestä.


On tärkeää, että kasvilla on koko ajan vettä saatavilla. Vesi on hyvä myös vaihtaa muutaman kerran juurrutuksen aikana.


Pistokkaiden tulisi olla mieluiten 15–20 senttiä pitkiä. Myös lehdettömät varren kappaleet juurtuvat vesilasissa. Silloin pitää olla tarkkana, että ne laitetaan veteen oikein päin eli tyvipuoli alaspäin. Väärinpäin lasiin laitettu pistokas harvemmin tekee juuria.


Traakkipuiden pistokkaat juurtuvat yhtä hyvin kosteaan kasvuturpeeseen tai hiekansekaiseen multaan työnnettyinä.


Visa Lipponen Kuva Timo Maijala

Julkaistu: 12.10.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä