Viherpiha

Täyttömaa nurmikon pohjalle

Mainos

Millaista täyttömaata nurmikon pohjalle? Haluamme nostaa oleskelupihaa osin yli 1,5 metriä nykyisen maanpinnan yläpuolelle.

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Maan täyttöön on hyvä käyttää samanlaisia maalajeja kuin tontilla on ennestään. Jos rakennuspaikalla kaivetaan, siitä saatava maa sopii hyvin täyttömaaksi. On sekä edullista että ekologista käyttää esimerkiksi rakennuksen alta kaivettavat maa-ainekset tontilla. Silloin säästetään kuljetus- ja kaatopaikkamaksut ja uusien maa-ainesten kustannukset.


Täyttömaa ei saa sisältää rakennusjätteitä eikä lahoavia aineksia. Jos täyttömaa on louhosta tai soraa, siihen lisätään hienoja kivennäismaita vesijohteisuuden säilyttämiseksi. Täyttöpenger tiivistetään huolellisesti, ettei se painu tulevina vuosina.


Pensas- ja perenna-alueilla kasvualustan paksuus tulee olla 50–60 senttiä, nurmikolla 20–30 senttiä täyttömaan laadusta riippuen. Murske- tai soratäytöllä käytetään paksumpia kasvualustakerroksia.


Hanna Hentinen

Julkaistu: 17.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä