Viherpiha

Talvehtiiko muratti edelleen ulkona?

Mainos

Pieni- ja ohutlehtinen murattini on talvehtinut kaksi vuotta kohopenkissä ulkona. Kevään tullen olen istuttanut sen astiaan ja nostanut seinälle. Nyt versot ovat jo yli metrin pituiset.
 

Teksti Visa Lipponen

Asiantuntija vastaa:

Kyllä talvehtii, mutta ei seinälle ripustettuna. Kasvin ikä ja koko eivät vaikuta sen kykyyn talvehtia ulkona. Pari talvea ulkona talvehtinut muratti talvehtii todennäköisesti jatkossakin. Kookkaalla kasvilla on myös varaa palelluttaa talven aikana osa haaroistakin, ja silti siitä jää osa jatkamaan kasvuaan seuraavana vuonna. Ulkona kasvatetusta varjomuratista kuolevat talven aikana tavallisesti vain ne osat, jotka ovat lumipeitteen yläpuolella alttiina pakkasille. Siksi varjomuratin on parempi talvehtia maassa kuin seinälle nostettuna.
Varjomuratti (Hedera helix) on luonnossa laajalle levinnyt kasvi, jonka pohjoisimmat luonnonvaraiset esiintymät sijaitsevat Viron Saarenmaalla sekä Etelä-Ruotsissa. Eteläiset kannat eivät pärjää meillä talvea ulkona, vaan ovat huonekasveja. Sen sijaan pohjoisimmat kannat ja niistä jalostetut lajikkeet selviävät talven yli ulkona.
Visa Lipponen

Julkaistu: 25.9.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä