Viherpiha

Suolaa mullan pinnalle

Mainos

Ruukun pohjalla ja mullan pinnassa on kellertäviä rakeita kuin kuivahiivaa. Millä siitä pääsee eroon?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Ruukun pohjaan, pohjareikien ympärille ja mullan pinnalle kehittynyt kuivahiivamainen karsta on kasteluveden ja lannoitteiden mukana tulleita suoloja ja kalkkia. Sitä syntyy veden haihtumisen myötä.


Pintamullassa olevasta karstasta pääsee eroon nostamalla kasvin varovasti ulos ruukustaan ja kaapimalla pintamullan pois. Sen jälkeen kasvi istutetaan uuteen ruukkuun ja lopuksi lisätään uusi pintamulta.


Vanha ruukku kannattaa jättää hetkeksi veteen likoamaan. Siihen tarttuneen karstan voi harjata pois esimerkiksi käytöstä poistetulla hammasharjalla.


Näin vanhaa ruukkuakaan ei tarvitse heittää pois. Jos kyse on muoviruukusta tai lasitetusta saviruukusta, puhdistuksessa voi käyttää myös astianpesuainetta. Lasittamaton saviruukku pestään juoksevan lämpimän veden alla.


Joidenkin kasvien, esimerkiksi orkideoiden, juuret ovat herkkiä kasvualustaan tai multaan kerääntyneille suoloille. Juuret saattavat vahingoittua, jos kasvualustaa tai multaa ei vaihdeta uuteen.


Visa Lipponen Kuva Pirjo Sillanpää

Julkaistu: 12.10.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä