Viherpiha

Sienikasvustoa kukkaruukussa

Mainos

Viimeisen vuoden aikana fiikukseni mullan pinnalle on alkanut kasvaa kellertävää sienikasvustoa. Pari päivää sitten huomasin, että kyseistä sienikasvustoa taitaa olla koko ruukku täynnä, koska myös ruukun alla oli kovasti sienikasvustoa.

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Kellertävä karsta on kasteluveden ja lannoitteiden mukana tullutta kalkkia ja suoloja. Ne kerääntyvät ruukun pinnalle ja aluslautasen kautta myös pohjalle valkeaksi tai kellertäväksi katteeksi.


Mullan pinnalla olevasta katteesta pääsee eroon vaihtamalla pintamullan. Ruukun pohjasta katteen voi pestä juoksevan veden alla. Kasvin voi myös istuttaa uuteen ruukkuun, jolloin vanhan ruukun peseminen on helpompaa.


Joidenkin kasvien, esimerkiksi orkideoiden, juuret ovat herkkiä kasvualustaan ajan myötä kertyville suoloille. Silloin multa kannatta vaihtaa parin kolmen vuoden välein.


Visa Lipponen

Julkaistu: 12.4.2005

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä