Viherpiha

Sieniä kukkapenkissä

Mainos

Yksi pihan perennapenkeistä on selvästi perustettu kaadetun puun kannon ympärille tai kannon jätteiden päälle. Kasvit voivat hyvin, mutta penkkiin tulee säännöllisesti ikävän näköistä valkoista sientä. Sieni on pakko kaivaa pois lapiolla.
Mullan alta paljastui puuainesta, josta tuo sieni selvästi saa alkunsa, koska se ilmestyy aina samoille paikoille. Onko mitään keinoa päästä sienestä eroon lopullisesti vahingoittamatta kasveja?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Sienien kasvu kukkapenkissä johtuu lahoavista kannon jätteistä. Rihmastosta eroon pääseminen on vaikeaa ilman kannon ja maatuvan puuaineksen hävittämistä. Mikäli sienet eivät haittaa perennojen kasvua, keskittyisin ensisijaisesti pitämään huolta kasvien hyvinvoinnista. Kukkapenkin vuosittainen lannoitus, turpeen, hiekan ja kompostin lisäys tarvittaessa, kastelu poutasäällä ja kasvualustan säännöllinen kuopsutus esimerkiksi käsiharalla pitävät kukat voimissaan ja sienien kasvun kontrollissa.


Teija Heinonen

Julkaistu: 10.2.2007

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä