Viherpiha

Ruusukvitteni ei tee satoa

Mainos

Miksei japaninruusukvittenin pistokas tuota satoa?




Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Ongelma on teoreettinen, sillä useimmiten japaninruusukvitteniä lisätään siemenistä, jotka on kerätty siemenistä lisätyistä taimista. Hedelmiä ei muodostu, jos on ostanut vain yhden taimen. Tästäkin on poikkeuksia.


Monilla muilla marjakasveilla tätä ongelmaa ei ole edes teoriassa. Esimerkiksi puutarhamansikkaa, karviaista ja herukkaa lisätään suvuttomasti eli mansikoita rönsyistä ja marjapensaita pistokkaista.


Yleensä siemenestä lisätyt jälkeläiset eivät ole vanhempiensa kaltaisia. Tämä vaihtelee kasvisuvuittain ja -lajeittain. Puutarhurit tietävät, mitä kannattaa lisätä siemenestä ja mitä ei.


Monet yksivuotiset kasvit on jalostettu sellaisiksi, että siemenkylvön kautta tulee yhtenäistä lajiketta. Ne ovat niin kutsuttuja F1-lajikkeita. Niiden siemeniä ei kannata kerätä ja kylvää, sillä taimet eivät ole vanhempiensa kaltaisia.


Tällä tavoin lajikkeet ovat suojattuja, jotta siementä ei voi kasvattaa kukaan muu kuin asianomaisen lajikkeen jalostaja.


Monia pitkälle jalostetuttuja kasveja, kuten ryhmä- ja puistoruusuja sekä alppiruusujen lajikkeita, ei kannata lisätä siemenistä. Jälkeläiset eivät muistuta paljon vanhempiaan.


Vastaavasti herukkapensaita tai puutarhamansikkaa ei lisätä yleensä siemenestä, sillä niiden jälkeläiset eivät olisi sitten sitä lajiketta, josta siemenet on kerätty.


Kasvien sukupuolielämä on varsin kiintoisaa. Vaihtelua on eri kasvisukujen välillä. Ruusukvittenin lisäyksestä on enemmän tietoa Tammen julkaisemassa kirjassa Pihan ja puutarhan marjat.


Pentti Alanko

Kuva Pirjo Sillanpää

Julkaistu: 11.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä