Meidän talo

Räystään alusta sinistyy

Mainos


Talviasuttavan veistohirsistä tehdyn talomme sisäkatto on tuvan puolelta vesikaton suuntainen. Lämmöneristeen ja katteen alustan tuuletuksen määrä on käsittääkseni ollut riittävä, koska räystäille ei koskaan ole tullut jääpuikkoja ja lumet pysyvät katolla sulamisvaiheeseen saakka, ellen ole niitä jo ennen sulamista poistanut.




Sisäkattona on laudoitus ja höyrynsulkuna muovikalvo, joka sijoittuu alapintaan asennetun 50 millimetriä paksun lämmöneristeen ja varsinaisen 350 mm:n lämmöneristekerroksen väliin.




Ulkonäköä haittaavaksi tekijäksi on tullut vinojen räystäiden aluslautojen sinistyminen. Sinistymistä ei ole katon suorien lappeiden osilla. Jossakin kohdin, varsinkin harjakolmion alueella näyttää siltä kuin laudoituksen pinnalle olisi tullut myös kuuraa.




Mistä moinen voi johtua? Mitä asialle pitää tehdä, että talo ei lahoa käsiin?

Teksti Meidän Talo

Asiantuntija vastaa:

Hirsitalon seinien sekä ylä- ja alapohjarakenteiden liittäminen toisiinsa ilmanpitävästi on varsin haasteellinen tehtävä. Tilannetta vaikeuttaa se, että varsinkin harjakorkeuteen saakka hirrestä valmistetuissa seinämissä tapahtuu hirsitalon painuessa kantavien rakenteiden liukumista harjalta räystäille. Ilmansulun liittäminen painuviin hirsiin on vaikeaa.



Oma asiansa on ikkunoiden ja ovien alueella tapahtuva painuminen, joka tulee ottaa huomioon jättämällä seiniin hirsien painumisen vaatima rako, joka sijoittuu yleensä karmien yläpuolelle. Raon suuruus määräytyy käytettyjen hirsien tuoreuden mukaan. Veistetyt, samoin kuin useimmat höylähirret, ovat yleensä ainakin sisäosistaan pystytysvaiheessa vielä märät, joten niiden osalta painumavaraksi on jätettävä 50 mm metriä kohti. Rako tiivistetään yleisemmin mineraalivilla- tai selluvillatilkkeellä. Mineraalivilla läpäisee hyvin ilmaa, joten sellutilke soveltuu paremmin tähän kohteeseen. Saksassa myydään “tervakyllästeistä” vaahtomuovia, joka voisi olla tähän käyttötarkoitukseen hyvä materiaali, mutta meillä sitä ei tietääkseni markkinoida.



Jos räystään aluslautoihin tai räystään ja seinän liitosalueelle kertyy huurretta, on syynä huonosti ratkaistu tai tehty ilman- tai höyrynsulun liitos hirsipintoihin. Siitä viestivät myös mahdollisesti joskus seinäpinnoille muodostuvat jääpuikot.



Rakenteen liitosten läpi pääsee virtaamaan sisäilmaa ulos, ja sen sisältämä kosteus tiivistyy ulkona pakkastilassa oleville puupinnoille käynnistäen niillä sieni-itiöiden kasvun. Seurauksena on yleensä puupintojen sinistyminen ja esteettinen haitta. Jos maalipinnan alla ei ole sienikasvun estävää käsittelyä, alkaa maalikalvo irrota sekä puuaineksen pintaosat pehmetä ja nukkaantua sinistäjäsienen kasvun myötä.



Vinon sisäkaton vaakasuoran lappeiden osalla tuo liitosalue syntyy ilmatiiviiksi melkein luonnostaan. Sen sijaan päädyissä ilmanpitävän liitoksen teko muovikalvosta tai ilmansulkupaperista on epätasaisen liitospinnan vuoksi lähes mahdotonta. Hankaluutta lisää se, että palkistot ja hirret liikkuvat toisiinsa nähden eri suuntiin, eikä yleiseksi tavaksi ole tullut käyttää liitoksissa pitkäaikaiskestäviä ja tarttuvia liimamassoja. Tosin muovikalvoon kaikki liimamassat eivät tartukaan. Teipit tarttuvat, mutta niitä ei pidä käyttää, koska teippien liima-aineen tartuntaominaisuus on liian lyhytaikainen pitkäaikaistartuntaa vaativissa ja rakenteellisissa osissa.



Ilmansulun liitos tulee rakentaa niin, että ilmansulkukalvo kiinnitetään kaikilta osin ilmatiiviisti riman ja mekaanisen liittimen (rima ja ruuvi tai naula) avulla kaarevan tai suoran hirren pintaan. Suoran lappeen osalla se on helppoa, jos ilmansulussa on riittävästi helmaa kiinnitykseen. Päätykolmiossa se vaatii hirren työstämistä niin, että liitosalueelle saadaan hirsien yläreunaan suora pinta, johon ilmansulun voi kiinnittää rimojen ja liimamassan avulla. Työssä on otettava huomioon materiaalien liukuminen toisiinsa nähden.



Tärkeää on myös hirsien välisen liitoksen tiivistäminen liimamassalla, varsinkin jos tilkkeenä on käytetty muuta kuin suhteellisen hyvin ilmanpitävää sellutilkettä. Tämä työtapa on mahdollinen jo painuneissa hirsitaloissa, mutta vielä painuvissa taloissa ilmansulkukalvo pitäisi jotenkin rypyttää, jotta se mahdollistaisi kattopinnan ilmansulkukalvon liukumisen räystäille päin niin, että lappeen ja räystään liitosalueen nurkassa ei jatkossa synny ongelmia.



Sanotaan, että hirsitalo painuu kunnes kurkihirsi ottaa kiinni maahan. Sanonta lienee kuitenkin ajalta, jolloin hirret lahosivat huonojen perustustapojen ja heppoisten katemateriaalien vuoksi ala- ja yläreunoistaan. Oma murheensa tässä lahoamisprosessissa syntyi, kun yläpohjan ja seinien liitosalueita ei osattu tehdä ilmanpitäviksi. Siitä seurasi seinähirsien kastuminen ja lahoaminen, kun sisäilman kosteus virtasi rakenteen kylmiin osiin ja tiivistyi niihin.



Muurahaiset tekivät lopun tuhoamistyön.

Julkaistu: 10.5.2011

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä