Viherpiha

poppelin siirto

Mainos

Miten saan poppelin siirron onnistumaan?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Siirrä puu lepotilassa eli lehdettömänä loppusyksystä kun maa on kostea tai alkukeväällä heti kun routa on sulanut.


Aloita juuripaakun kaivaminen sieltä, mihin puun latva ulottuu. Pyri saamaan juurta mukaan mahdollisimman laajalta alueelta. Suojaa koko kasvi hyvin siirron yhteydessä, etteivät tuuli tai aurinko pääse kuivattamaan sitä matkan varrella.


Uuden istutuskuopan tulee olla syvyyttään leveämpi. Kasvien juuret ottavat veden ja ravinteet läheltä maan pintaa. Poppelit viihtyvät, lajikkeesta riippuen, ravinteikkaassa, humuspitoisessa ja kosteahkossa maassa.


Kuivassa mäntymaassa istutuskuopan saa perustaa kunnolla, jotta siirtotaimet varmasti viihtyvät. Sekoita juurten ympärille tulevaan maahan runsaasti kompostimultaa ja vähän savea, joka sitoo vettä.


Puu täytyy tukea, mikäli se on korkea eikä pysy pystyssä itsestään. Älä anna nurmen kasvaa juurelle, vaan jätä halkaisijaltaan metrin kokoinen alue ympäriltä paljaaksi. Kata paljas maa esimerkiksi kuorikatteella.


Aloita kastelu keväällä heti, kun maa alkaa kuivua. Kastele runsaasti kerralla ja tarkista sormella imeytyikö vesi. Jos vain pintamaa kostuu, kastelusta ei ole hyötyä. Siirretylle taimelle täytyy antaa vettä vähintään 20 litraa viikossa. Maahan asennettava kasteluputki vie veden varmimmin puun juuristoalueelle. Kastele koko kesän ajan.


Lotta Lindholm

Julkaistu: 27.7.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä