Meidän Mökki

Pitääkö rasitteen lohkominen hyväksyä?

Mainos

Ostimme tontin maanomistajalta, ja kaupan ehtoihin kuului rasite. Myyjä halusi varata itselleen noin 1 000 neliön venepaikan ja rantaan kulkevan tien. Pari vuotta sitten sama tilallinen lohkoi maansa kolmeksi tilaksi, ja jokaiselle tuli uusi omistaja. Nyt nämä kaikki kolme ovat ryhtyneet käyttämään maillamme olevaa rasitetietä ja venepaikkaa. Yksi on jopa ryhtynyt rakentamaan laituria metrin päähän rajastamme. Tarvitseeko meidän hyväksyä tällainen? 

Teksti Tapio Korhonen

Asiantuntija vastaa:

Pelkän kauppakirjan nojalla myyjä ei voi luovuttaa rasitteita uusille lohkotonteille, vaan siitä päätetään lohkomistoimituksessa. Oletan, että tonttinne sisällä oleva venepaikka ja sinne kulkeva tie on merkitty tonttinne kiinteistörekisteriin rasittamaan tonttianne.

Kun tilallinen lohkoo uusia tontteja, uudet määräalat eivät saa automaattisesti rasiteoikeutta emätilan oikeutena olevaan venepaikkaan ja tiehen, vaikka ostajien kauppakirjoissa saattaa niin lukea.

Uusien tonttien rasiteoikeudet käsitellään lohkomistoimituksessa, johon myös teidät asianosaisena kutsutaan. Teitä kuulematta uusia rasitteita ei voida myöntää eikä teidän tarvitse niitä hyväksyä.

Julkaistu: 17.8.2012

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä