Viherpiha

Pihlaja-angervon hävittäminen

Pihlaja-angervon hävittäminen

ViherPiha

Kysymys:

Olen täysin kyllästynyt pihamme nurkassa olevaan puskaan, jonka oletan olevan pihlaja-angervo. Se on koko ajan lykkäämässä itseään kukkapenkkiini, ja siksi haluankin poistaa sen. Sillä vain on niin mahdoton juuristo. Miten sen saa parhaiten poistettua, niin ettei sitä enää putkahtele esiin?

Näytä vastaus

Vastaus:


Voimakkaasti juuriversojensa avulla leviävästä pihlaja-angervosta pääsee yksikertaisimmin eroon kasvinsuojeluaineiden avulla. Esimerkiksi glyfosaattivalmisteet, kuten Rambo Bio Spray ja Ei-rikkoja puutarhassa, tunkeutuvat juuristoon vihreiden lehtien kautta kuihduttaen kasvin. Leikkaa pihlaja-angervo keväällä alas, anna versojen kasvaa 15–20 sentin mittaisiksi ja sumuta kasvusto märäksi torjunta-aineella.


Glyfosaatti hävittää kaiken vihreän, joten säilytettävät kasvit kannattaa suojata toimenpiteen ajaksi. Myöskään perennapenkistä pilkottavia pihlaja-angervon taimia ei pidä sumuttaa, tehoaine imeytyy niihin emokasvista juuriyhteyksien kautta. Torjunta-aineen vaikutusta voi tehostaa levittämällä mustan muovin käsitellyn kasvuston päälle tai uusintakäsittelyllä.


Teija Heinonen

Julkaistu: 20.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.