Viherpiha

Pihlaja-aidan leikkaus

Mainos

Kuinka metsästä haetut pihlajan taimet leikataan aidaksi?

Teksti Lotta Lindholm

Asiantuntija vastaa:

Kotimainen kotipihlajamme on kasvutavaltaan pystykasvuinen. Sen lehdet kehittyvät pitkien oksien kärkiin. Vähänkin varjossa kasvavat oksat jäävät yleensä lehdettömiksi.

Vapaasti kasvavana aitana pihlaja tekee vain pitkiä oksia. Siksi pihlaja-aidasta haaveilevan kannattaa leikata taimet muotoon, jos haluaa aidan pysyvän tuuheana alhaalta saakka. Silloinkin oksat jäävät paljaiksi, jos ne kasvavat varjossa.

Pihlaja-aitaa on leikattava runsaasti. Se leikataan ainakin kerran jos ei kaksi kertaa vuodessa. Leikkaus aloitetaan istutuksen jälkeen keväällä. Silloin taimet katkaistaan noin 10–15 sentin korkuisiksi tapeiksi.

Juhannuksen jälkeen saman kesän kasvua tasoitetaan siten, että jäljelle jää noin 15 senttiä uutta kasvua.

On hyvä yrittää heti alusta lähtien pitää aidan muoto oikeana, eli yläosan on oltava kapeampi kuin alaosan. Näin alaoksat saavat valoa ja ne pysyvät lehtevinä.

Jos loppukesän kasvu on hyvin voimakasta, sitä tasoitetaan seuraavan vuoden keväänä ennen kasvuun lähtöä. Juhannuksen jälkeen leikataan taas kuten edellisenä vuonna. Kun aita on sopivan korkuinen, jätetään vuosittain vain viisi senttiä uutta kasvua. Tällä tavoin aidasta saadaan alhaalta asti tuuhea.

 

Julkaistu: 6.1.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä