Viherpiha

Ötököitä saintpauliassa

Mainos

Mitkä ötökät pitävät saintpaulioista?
Ötökät ilmestyvät kasveihin aika ajoin. Ne vaurioittavat kukkia, ja kukat kuihtuvat tavallista nopeammin. Kastellessa näen ötököitä myös aluslautasella.
 

Teksti Visa Lipponen

Asiantuntija vastaa:

Saintpaulioita voivat vaivata mitkä tahansa kasvituholaiset. Useimmat niistä ovat kuitenkin kasveissa enemmän tai vähemmän kiinni, eikä niitä näy aluslautasella. Jos kasvisi on ollut kesällä ulkona, niin ruukkuun on voinut pesiytyä siiroja tai kaksoisjalkaisia. Jälkimmäiset kuuluvat tuhatjalkaisiin ja ovat kasvinsyöjiä. Jos kasvi kuitenkin on ollut sisällä koko ajan, niin todennäköisesti syynä ovat joko hyppyhäntäisten tai harsosääskien toukat. Ne eivät varsinaisesti vahingoita kasvia, mutta kielivät siitä, että kasvia on joko kasteltu liikaa tai multa on pakkautunut liian tiiviiksi, eikä se enää kuivu kunnolla kastelujen välillä. Kumpikin mahdollisuus vaikuttaa myös saintpaulian kuntoon. Sekä hyppyhäntäisten että harsosääskien toukista pääsee helposti eroon antamalla mullan kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä, tai vaihtamalla mullan kokonaan uuteen. Samalla kasvi saa myös oikeanlaista hoitoa – eli anna mullan kuivua kastelujen välillä. Siiroista ja kaksoisjalkaisista on vaikea päästä muulla tavoin eroon kuin myrkyttämällä. Käänny oman kukkakauppasi tai puutarhamyymälän puoleen, ja kysy heidän valikoimastaan sopivaa nestemäistä myrkkyä niiden hävittämiseksi. Jos et halua käyttää myrkkyjä, voit ottaa saintpaulioista lehtipistokkaat, jotka laitat kasvamaan emotaimista erilleen. Kun pistokkaat ovat lähteneet kasvuun, voit hävittää ötököiden vaivaamat kasvit. Mieleni tekee vielä lopuksi kysyä: ethän vain kastele saintpaulioitasi päältä tai sumuta kukkia? Jos kukkien päälle joutuu vettä, niiden elinikä lyhenee merkittävästi.

Visa Lipponen

Julkaistu: 18.9.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä