Viherpiha

Omenapuun siemenlisäys

Mainos

Voiko suomalaisia omenapuita kasvattaa siemenistä?



Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Jos haluaa lisätä jotain tiettyä omenalajiketta, on viisainta turvautua varttamiseen.


Siementaimia voidaan kuitenkin hyödyntää mielilajikkeista otettujen varrennusoksien perusrunkoina. Yleensä perusrungoksi valitaan hyvin talvehtiva ja kestävä omenalajike.


Siemenet kylvetään maahan syksyllä. Ne voi myös säilyttää kevätkylvöjä varten noin 5-asteisessa varastossa talven yli. Taimien annetaan kasvaa, kunnes ne ovat vahvistuneet tyvestään noin 1–1,5 sentin paksuisiksi.


Jalo-oksat kerätään yleensä jo varttamista edeltävänä syksynä, ennen kovia pakkasia. Oksat säilytetään talven yli esimerkiksi lumihangessa muoviin käärittynä.


Varttaminen tehdään keväällä perusrunkojen kasvun käynnistyttyä. Perusrunko katkaistaan 15 sentin mittaiseksi. Sekä perusrunkoon että jaloversoon viilletään terävällä veitsellä vinot leikkauspinnat.


Viiltämiskohdat liitetään yhteen ja sidotaan kiinni esimerkiksi niinellä. Lopuksi jalonnuskohta sivellään suojavahalla. Itse jaloverso katkaistaan kolmannen silmun yläpuolelta.


Omenapuiden varttamispalvelua kannattaa tilata viljelyn ammattilaisilta, mikäli toimenpide tuntuu liian monimutkaiselta.


Teija Heinonen

Julkaistu: 12.1.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä