Viherpiha

Omenapuu savimaahan

Mainos

Miten istutan omenapuun savimaahan?

Teksti Lotta Lindholm

Asiantuntija vastaa:

Omenapuu viihtyy parhaiten kalkkipitoisessa, ravinteikkaassa kivennäismaassa. Kovin savinen maa on lajille liian tiivis ja märkä tai kova. Jos kuitenkin haluat kokeilla omenanviljelyä savimaassa, istuta puu kummulle eli osittain savimaan päälle. Kummun on oltava tarpeeksi laaja ja korkea, ettei multa valu juuriston ympäriltä pois. Varaa puulle halkaisijaltaan vähintään kaksimetrinen alue. Tee kummusta jopa 40¬–50 senttiä korkea. Muista, että kummun kuohkea multa tiivistyy ja korkeutta jää lopulta jäljelle noin puolet alkuperäisestä. Poista maan peittona kasvava nurmi tai muu kasvillisuus ja lisää maan päälle hyvää multaa. Jos sinulla on kompostimultaa, lisää sitä multaseokseen. Voit myös sekoittaa siihen vähän karkeaa hiekkaa. Tiivistä multakerrokset esimerkiksi haran lavalla painellen. Kastelu multakerrosten välissä auttaa myös maan tasoittumisessa. Jos puu on iso, se saattaa vaatia tukikepin. Laita se maahan ennen kuin istutat puun. Kun istutat puun, tarkista, että sen juurenkaula näkyy osittain maanpinnan yläpuolella. Kata puun ympärillä oleva paljas maa esimerkiksi kuorikatteella tai nurmisilpulla. Lisää katetta sitä mukaa, kuin se maatuu. Jos multaseos painuu ja maanpinnalla näkyy puun juuria, lisää maanpinnalle vähän uutta multaa ja katetta. Nuori puu, jonka juuristo ei ole vielä ehtinyt kasvaa ympäröivään maahan, vaatii kastelua kuivina kausina. Voit myös perustaa savimaan päälle laajan istutusalueen ja rajata sen turveharkoilla. Lotta Lindholm

Julkaistu: 15.10.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä