Viherpiha

Myyrätuhoja koristeomenapuulla

Mainos

Myyrä on järsinyt koristeomenapuun rungon maanrajasta 15 senttiä ylöspäin aivan paljaaksi. Vieläkö kauniilla puulla on toivoa? Mitä voin tehdä sen pelastamiseksi?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Tuhon aiheuttaja on ollut peltomyyrä, joiden kannat olivat viime talvena korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun. Jos kuori on syöty puun ympäri, ei puu enää pysty kuljettamaan ravinteita latvukseen. Puun latvaosan ravintovarastot riittävät ehkä silmujen puhkaisemiseen, mutta ravinteiden ehtyessä puu kuivuu.


Puuta voidaan yrittää pelastaa sillastamalla. Työn voi teettää myös ammattilaisella. Sillastusversoiksi otetaan omenapuun edellisvuoden versoja. Kuori tasataan ja siistitään syödystä kohdasta. Versot viistotaan molemmista päistään ja päät työnnetään rungon kuoren alle latva ylöspäin. Rungon ympärille tehdään useita sillastuksia. Sillastusversot niitataan kiinni runkoon. Lopuksi liitoskohdat ja paljaaksi syöty rungon osa vahataan.


Jos sillastus tuntuu hankalalta, on ainoa keino katkaista runko ja antaa sen versoa. Jos rungon jalo-osa on säästynyt, tulee versoista alkuperäisen puun kaltaisia.


Anne Joutsenlahti-Lankinen

Julkaistu: 25.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä