Viherpiha

Muratit voivat huonosti

Mainos

Minulla on kotona muratteja, mutta emme tunnu löytävän yhteistä säveltä. Säännöllisestä kastelusta ja valoisasta kasvupaikasta huolimatta muratin lehdet menevät ruskeaksi ja kuivuvat. Joskus ne ovat jopa mädäntyneen näköisiä. Ostin kukat kukkakaupasta ja vaihdoin ne uusiin multiin. Olen leikannut huonot osat pois, eli paljoa ei ole enää jäljellä. Pidän murattejani sisällä ikkunalaudalla, melko aurinkoisessa paikassa. Mitä teen väärin ja miten saisin murattini kukoistamaan?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Hoivaatkohan murattejasi vähän liian tunnollisesti? Itselläni on kolme murattia, jotka voivat kohtuullisen hyvin huomattavasti vähemmällä huolenpidolla kuin mitä murattisi saavat osakseen. Ne kasvavat länsi- ja pohjoisikkunalla, kokoonsa nähden suhteellisen pienessä ruukussa ja niukkaravinteisessa kasvualustassa. Kastelen muratteja säännöllisesti, mutta myönnettäköön, että aina silloin tällöin multa on ehtinyt kuivahtaa korpuksi kastelukertojen välissä. Kasvit eivät kuitenkaan tunnu olevan tilapäisestä vedenpuutteesta moksiskaan. Huhtikuusta syyskuuhun lisään kasteluveteen moniravinteista lannoitetta noin kerran viikossa.



Vihreälehtiset muratit viihtyvät parhaiten puolivarjossa tai jopa varjossa, kirjavalehtiset lajikkeet tarvitsevat valoa hieman enemmän. Pimeänä vuodenaikana niitä voi kasvattaa myös eteläikkunalla, mutta keväänkorvalla köynnökset kannattaa siirtää hieman varjoisampaan paikkaan. Suora auringonpaiste polttaa murattien lehtiin ruskeita kuivuvia laikkuja.

Julkaistu: 16.8.2005

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä