Viherpiha

Monihaaraisen koivun leikkaus

Mainos

Talomme vieressä kasvaa kolme suurta koivua. Haluaisimme vähentää niitä hiukan. Yksi koivuista on haarautunut aivan maan rajasta, joten siinä näyttää kasvavan kaksi isoa, omarunkoista puuta. Onko niillä yhteinen juuristo? Voiko näistä rungoista kaataa vain toisen vai vahingoittuuko myös jäljelle jäävä puu? Kannon suojaus sienitaudeilta ja mahlan virtaus mietityttävät myös.

Teksti Teija Heinonen

Asiantuntija vastaa:

Epäilen, että kysymyksessä on tyvestään taimena haaroittunut koivu, ja näin ollen yksi juuristo. Oleellisinta kuitenkin on, miten toispuoleiseksi kokonaisuus jää, jos kauan vierekkäin kasvaneista rungoista toinen kaadetaan. Aiheettomia eivät myöskään ole huolenne sienitaudeista ja mahlavirtauksista, jotka ovat keväällä voimakkaimmillaan.

Jäljelle jäävä koivun puolikas ei toisen rungon poistamiseen kuole, mutta leikkaus altistaa sen lahovioille ja lyhentää elinikää. Harkitsisin yhtenä vaihtoehtona kaksihaaraisen koivun poistamista kokonaan. Jäähän jäljelle vielä kaksi elinvoimaista yksilöä.

 

Julkaistu: 4.1.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä