Meidän talo

Miksi mökissä haisee?

Mainos

Vuonna 1966 rakennetun Puutalo-malliston kesämökkimme lattia on enää alkuperäinen, kaikki muu mökissä on uusittu vuonna 2004. Mökki on saaristossa ja se on rakennettu pilareiden varaan, osittain kallion ja osittain maa-aineksien päälle. Kallion kyljessä on vain soraa ja hyvin ohut ”humuspinta”.



Mökin alla on seisomakorkeus maa-aineksien päällä olevassa osassa, kallion kohdalla sitten matalampi, mutta aina vähintään 30 senttimetriä.



Lattian rakenne on aikoinaan tehty alkuperäisten Puutalon ohjeiden mukaan. Alhaaltapäin on ensin pontattu lauta, sitten korkkijauhe-eriste ja sen päällä itse lattialauta.



Alin lauta on aina pintakostea, mutta homeesta ei ole mitään näkyviä merkkejä. Mökin alla tuulee aina, joten tuuletus alhaaltapäin toimii niin hyvin kuin se voi toimia.



Kun mökkiin tulee sisälle, aina ei huomaa mitään suurempaa hajuhaittaa, mutta uudesta saunastamme sisään tultaessa ”vanhan mökin” haju on merkittävä.



Viime vuosina olemme pitäneet peruslämpöä päällä ympäri vuoden, mutta emme ole huomanneet hajun suhteen mitään eroa. Mökin jokaisessa huoneessa on raitisilmaventtiilit aina auki, eikä takan peltiä laiteta koskaan kiinni.

Mistä haju mahtaa johtua ja mitä voisimme sille tehdä?

Teksti Meidän Talo

Asiantuntija vastaa:

“Vanhan mökin” haju on aina yhteydessä orgaanisen materiaalin pinnalla kasvavaan tai jo lepotilaan jääneisiin mikrobeihin ja niiden aineenvaihduntapartikkeleihin. Käsittääkseni merkittävin ja myös terveydelle haitallisin hajun ja aineenvaihduntapartikkeleiden tuottaja on kosteilla pinnoilla kasvava sädesieni. Se on nimestään huolimatta bakteeri, joka leviää itiöiden ja kasvurihmaston avulla eikä sen kasvu aiheuta useinkaan näkyvää jälkeä.  



Jatkuvasti kuivina pysyvillä pinnoilla mikään “hajusieni” harvoin lähtee kasvamaan, mutta materiaaliin jossakin vaiheessa siirtynyt maakosteus tai riittävän pitkään kestävä korkea suhteellinen kosteus voi käynnistää kasvun. Siihen tarvitaan avuksi usein heikkoja ilmavirtauksia, ontelotiloja, mutta esimerkiksi sinistäjäsieni kasvaa myös hyvin tuulettuvissa olosuhteissa.



Saaristo-olosuhteissa sadevesi, ilman korkea suhteellinen kosteus kastelee kaikki paikat ja jää muhimaan materiaalien välisiin liitoksiin. Kesäkodot, niin kuin meillä kaikki muutkin rakennukset, on pääasiassa suunniteltu ja suunnitellaan yhä siten, että veden ja tuulen kastelevaa yhteisvaikutusta ei oteta huomioon. Saaristossa, rannikkoalueella ja muuallakin, jossa voimakkaat tuulet ja sateet ovat osa ilmastoamme, pitäisi olla omat erityisvaatimukset rakennesuunnittelulle kuten Norjassa on.



Ylipäänsä saaristo-olosuhteisiin rakentaminen ei ole mitenkään yksinkertaista suuren suhteellisen kosteuden ja ”ylämäkeen” liikkuvan veden vuoksi. Talon pitäisi olla kuin puuvene, tervaa ulkona ja joskus sisälläkin!



Uuden saunarakennuksen sisäilman laatu on puhdasta, ja kun siihen liittyy vielä saunomisen hengitysteihin puhdistavasti vaikuttava prosessi, niin nenä huomaa herkemmin nuo mökin hajut. Mitä pidempään olet ollut ulkona, sitä selkeämmin haistat hajun. Vaatteisiin tarttuneet hajuentsyymit pitävät nenän turtana, jolloin lyhyt piipahdus ulkona ei puhdista nenän limakalvoja, hajunystyröitä tai päällä olevia vaatteita, jolloin sisälle mentäessä ei havaitse hajua. Mikrobien hajuun tottuu muutamassa hetkessä, kun on astunut ulkoa sisälle.



Mökin lattiarakenne on ongelmallinen, sillä siitä puuttuu lämmöneristeen molemmilta pinnoilta ilmansulku. Rakennuksen alla olevaa ulkoilmaa mikrobeineen tai aineenvaihduntapartikkeleineen voi virrata epätiiviin lattian läpi sisäilmaan. Alimman niin sanotun rossipohjalaudan tuntuminen jatkuvasti kostealta näyttäisi olevan seurausta lautojen pinnalla elävistä mikrobeista eikä niinkään korkeasta suhteellisesta kosteudesta.



Keväällä kosteus voi tiivistyä kylmien rakenteiden pinnalle. Kun tuo ilmiö on jokavuotinen, voi ongelman katsoa olevan pysyvää. Sisäilman tunkkaisuus johtunee siis muun muassa rossipohjalautojen pinnoilla kasvavasta mikrobikannasta.



Vesikaton, yläpohjan, ulkoseinien ja alapohjan lämmöneristeiden molemmilla puolilla tulee aina olla läpimenojen, liitosten ja liittymien osalla rakenteellisin keinoin tehty ilmatiivis materiaalikerros, jossa ei saa käyttää teippejä. Varminta on käyttää lasikuituverkolla vahvistettua ilmansulkupaperia muovikalvon sijasta.



Kaikissa rakennuksissa ja kaikkialla lämmöneristekerroksen kylmemmällä puolella on oltava ilmansulun lisäksi pystysuuntainen tuuletusrako (ei ilmarako) tai selkeä tuulettuva tila, joka poistaa rakenteen läpi johtuvan lämmön ja mahdolliset pienet kosteusmäärät.



Siis vesikatteen, ulkoseinäverhouksen ja alapohjarakenteiden sisäpuolella on syytä aina olla edellä selvitetty tuuletus tai muu erillinen painovoimaisesti tapahtuva ilmankierto. Jos tuuletus puuttuu tai lämmöneristeitä on liian vähän, niin esimerkiksi vesikatolla lumi sulaa ja jäätyy haitalliseksi paannejääksi tai jääpuikoiksi räystäillä.



Jos julkisivuverhous kastuu eikä kuivu, se aiheuttaa ennen pitkää vaurioita betoniverhoukseen ja pinnoitteeseen siinä missä se lahottaa laudatkin. Jos alapohjasta puuttuvat tuuletus ja ilmansulkukerros, voi sisäilma pilaantua radonista tai rakenteet kastua maakosteudesta. Sieniä, bakteereja ja hajuentsyymejä voit yrittää poistaa desinfiointiin ja hajunpoistoon erikoistuneen yrityksen kanssa. Erilaisia menetelmiä löytyy Penetrox-käsittelystä kuivasavuun eli MCF-pinnankäsittelyyn. Muista myös, että otsonoinnin sanotaan aiheuttavan ongelmia kodin elektroniikalle.



Tarkemman selvityksen sisäilman laadusta ja siinä olevista mikrobeista saa, kun ilmasta otattaa VOC- ja MVOC-näytteet. Se voisi antaa viitteet siitä, missä ongelma on ja mikä sen aiheuttaa.

Julkaistu: 14.9.2010

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä