Viherpiha

Kuusiaita kasvamaan

Mainos

Olemme ajatelleet istuttaa tonttimme raja-aidaksi kuusiaidan. Kuusiaitoja näkee todella upeista vähemmän kauniisiin. Millä keinoin saisimme upean kuusiaidan? Mistä taimia kannattaa hankkia? Kuinka tiheään taimet istutetaan?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Kuusiaidan kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä. Kysymyksessä on usean vuoden, jopa vuosikymmenen projekti, mikä kannattaa tiedostaa jo aidan istuttamista suunniteltaessa.


Tavallinen metsäkuusemme, Picea abies, kasvaa kauneimmaksi valoisalla kasvupaikalla. Kasvualustaksi kaivetaan yhtenäinen, vähintään 50 senttiä syvä ja leveä oja. Se täytetään hieman hapahkolla, hyvin kosteutta pidättävällä mullalla. Taimia istutetaan koosta riippuen keskimäärin kolme kappaletta metriä kohden. Juuristoalueen pitäminen puhtaana rikkakasveista edesauttaa kuusentaimien kasvua, samoin vuosittainen lannoitus esimerkiksi Havukasvien täyslannoitteella.


Säännöllisten hoitoleikkausten avulla havuaidasta kasvaa kaunis ja tuuhea. Aluksi aitaa typistetään vain sivuilta. Latva katkaistaan kun taimet ovat kasvaneet halutun korkuisiksi. Kuusiaita leikataan lepotilaisena, perinteisesti varhain kevättalvella, ja oksia typistettäessä poistetaan vain edellisen vuoden kasvua. Taimia kannattaa kysellä puutarhamyymälöistä ja taimitarhoilta.


Teija Heinonen

Julkaistu: 27.1.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä