Viherpiha

Kukkapenkin uudistus

Mainos

Kukkapenkkini on kasvanut liian täyteen. Kuinka usein esimerkiksi syysleimua, kuunliljaa, idänunikoita ja ukonkelloa jaetaan? Onko jakamisessa jokin nyrkkisääntö vai jaetaanko lajien mukaan? Voiko kaikki kukat nostaa kerralla ylös jakamista varten? Tehdäänkö jakaminen keväällä vai syksyllä? Miten multa tässä tapauksessa lannoitetaan?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Syysleimua, kuunliljoja ja ukonkelloa jaetaan tarpeen mukaan, yleensä 3–5 vuoden välein. Idänunikolla on syvä pääjuuri, mikä hankaloittaa toimenpidettä.


Jakaminen on mahdollista tehdä joko keväällä tai syksyllä. Kukat voidaan nostaa ylös samanaikaisesti, mikä helpottaa kasvualustan kunnostamista. Lannoituksen ja kalkituksen ohella multa kannattaa kitkeä huolellisesti ennen taimien uudelleen istuttamista. Myös mullan tai kasvuturpeen lisääminen kasvualustaan on tässä vaiheessa helppoa.


Perennapenkin peruslannoitteeksi sopivat moniravinteiset vähätyppiset puutarhan syyslannoitteet. Peruskalkitus onnistuu näppärästi helposti levitettävällä rakeisella kalkilla. Annosteluohjeet löytyvät pakkauksista. Tarvittaessa kasvualustaan voi myös lisätä kasvuturvetta tai uutta multaa.


Teija Heinonen

Julkaistu: 1.1.2007

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä