Viherpiha

Koivun leikkaus vai taivutus?

Mainos

Leikkaanko vai taivutanko koivun latvan? Haluan rajoittaa nuoren rauduskoivun pituuskasvua.

Teksti Lotta Lindholm

Asiantuntija vastaa:

Taivuttaminen ei välttämättä onnistu. Jos latvot koivun, voit onnistua paremmin. Koivu ei yleensä siedä kovaa leikkausta, joten poista vain kaikkein ylin latvaosa niin, että leikkauspinta on mahdollisimman pieni.

Katkaise latva hyvissä ajoin talvella, jotta leikkauspinta ehtii kuivua ennen kuin nestevirtaus käynnistyy. Vaihtoehtona on latvoa puu keskellä kesää juhannuksen tienoilla. Voit kokeilla myös lehdestämistä. Se tehdään talvella puun ollessa lepotilassa.

Aloita säännöllinen leikkaus, kun puu on saavuttanut halutun korkeuden, mutta oksat ovat vielä hentoja. Typistä latva ja oksat kauttaaltaan. Toista leikkaus vuosittain tai joka toinen vuosi. Poista silloin uudet oksat aivan edellisen leikkauspinnan kohdalta. Älä kuitenkaan koske leikkauspintaan. Jos leikkaat puuta muotoon, jätä vähän enemmän uutta kasvua jäljelle. Silloin puuhun tulee lisäkorkeutta.

 

Julkaistu: 1.1.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä