Viherpiha

Kiusallinen köynnös

Mainos

Miten hävitän elämänlangan?
Köynnös kietoutuu hedelmäpuihin, marjapensaisiin ja koristekasveihin.


 

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Aitoelämänlanka (Ipomoea purpurea) on sen verran komea koristekasvi, että sitä harvemmin haluaa pois puutarhastaan. ”Elämänlanka” tuntuu olevan yleisnimitys kolmelle hankalalle köynnöstävälle rikkakasville. Sillä tarkoitetaan joko kiertotatarta (Fallopia convolvulus), karhunköynnöstä (Calystegia sepium) tai peltokiertoa (Convolvulus arvensis). Kiertotatar on yksivuotinen ja leviää vain siemenistä, joten se on hiukan kahta muuta lajia helpompi tapaus, kun muistaa poistaa hedelmystöt ennen kuin siemenet kehittyvät. Yleisimmin peltokierto aiheuttaa hankaluuksia puutarhassa. Se on monivuotinen, ja sillä on syvälle maahan ulottuva juuristo. Se leviää helposti myös juurenpalasista. Useimmiten se kietoutuu hankalasti koristepensaiden päälle, ja siitä sitä on vaikea repiä pois. Karhunköynnös on kasvutavaltaan samanlainen kuin peltokierto. Peltokierto tai karhunköynnös on kätevin taltuttaa kahden henkilön voimin. Tarvitset rautaharavan, vesisangon, pesusienen, vähän vettä ja glyfosaatti-tiivistettä sekä kumihansikkaat ja -saappaat. Tee noin 5-prosenttinen liuos glyfosaatista ja vedestä muoviämpäriin. Kostuta pesusieni nahkeaksi (ei saa valua ja olla märkä). Toinen henkilö riipii rautaharavalla hiukan peltokiertoa irti koristepensaista ja samalla toinen kastaa peltokierron lehtiä glyfosaattiin pesusienellä. Ainetta ei tarvitse saada joka lehdelle ja joka paikkaan. Se kulkeutuu kasvissa hyvin ja ennen kaikkea tappaa sen juurakon. Varo, että ainetta ei joudu koristepensaalle. Tee toimenpide ennen kuin kasvi ennättää siementää!

Pertti Rajala

Julkaistu: 15.10.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä