Viherpiha

Kiinanruusun mullan ötökät

Mainos

Altakasteluruukun mullan pinnalla on vikkelästi liikkuvia pieniä, tummia, pitkulaisenmuotoisia ötököitä, joilla on tuntosarvet. Ne eivät lennä.

Teksti Visa Lipponen

Asiantuntija vastaa:

Todennäköisesti kyse on hyppyhäntäisistä (Collembola), mutta ilman näytettä ötökästä en pysty sitä varmuudella sanomaan. Hyppyhäntäiset viihtyvät kosteissa olosuhteissa, ja ne tunnistaa siitä, että niitä lähestyttäessä ne hyppäävät äkisti lyhyen matkaa toisaalle.

Hyppyhäntäisiä ilmaantuu vain silloin, kun kasvia on kasteltu liikaa. Täytät selvästi kiinanruususi altakasteluruukun säiliön ennen kuin pintamulta on kuivahtanut edellisen täytön jäljiltä, ja jatkuvasti kostea pintamulta luo hyppyhäntäisille sopivan elinympäristön. Pääset niistä helposti eroon, kun annat pintamullan kuivahtaa kastelujen välillä.

Jos pintamullan kuivahtaminen kastelujen välillä ei auta, niin kyse on joistakin muista ötököistä. Ruukkukasvien mullassa niitä voi olla lukuisia eri lajeja, esimerkiksi tuhatjalkaisiin kuuluvia juoksujalkaisia (Chilopoda). Kesällä ja syksyllä myös ulkoa voi tulla sisätiloihin muita ötököitä. Ne ovat kuitenkin yleensä kukkaruukuissa vain lyhytaikaisia vieraita.

Muista ötököistä pääset eroon käyttämällä jotakin nestemäistä huonekasvien tuholaisten torjuntaan tarkoitettua torjunta-ainetta, joita saat puutarhamyymälöistä ja isojen markettien kasviosastoilta. Esimerkiksi nestemäinen Bio Kill sopii hyvin pintamullan sumuttamiseen ja tuholaisten hävittämiseen siitä.
 

Julkaistu: 22.2.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä